Tässä on Renaultin uusi urheiluauto lähes tuotantovalmiina

Alpine on ranskalaisten harvoja urheiluautobrändejä. Itsenäisenä valmistajana aloittanut yritys rakensi jo 1950-luvulta lähtien vauhdikkaita pikkusportteja Renaultin alustan ja muun tekniikan varaan. Alpinen legendaarisin malli on 1960-luvulla esitelty A110, jolla voitettiin jopa rallin ensimmäinen maailmanmestaruus seuraavan vuosikymmenen alussa. Pienvalmistaja ajautui samoihin aikoihin Renaultin omistukseen, ja vähitellen sen kevyistä pikkusporteista tuli pöhöttyneitä GT-autoja. Viimeiset Alpinet tehtiin Ranskan Dieppessä 1990-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen merkin ympärillä on ollut kovin hiljaista aivan viime aikoihin saakka.

Renault ilmoitti kuitenkin muutama vuosi sitten herättävänsä Alpinen taas henkiin, ja aiheesta on esitelty jo useampi konseptiautokin. Ranskalaisten piti alun perin kehittää uusi Alpine yhteistyössä brittiläisen Caterhamin kanssa, mutta lopulta molemmat merkit päätyivät tekemään itsenäisesti omat urheiluautonsa. Uuden Alpinen tuotantoversiota odoteltiin jo kovasti piakkoin avautuvaan Geneven autonäyttelyyn, mutta Renault päättikin esitellä vielä yhden konseptin ennen lopullista tuotantomallia. Merkki paljasti tämän viikon alussa Alpine Vision Conceptin, jota suurempi yleisö saa ihmetellä muutaman viikon päästä Genevessä. Konsepti esiteltiin Monacossa eräänlaisena kunnianosoituksena vanhalle A110, joka kahmi mainetta ja kunniaa mm. Monte Carlon rallin serpentiiniteillä.

Alpine_2

Vision Concept on viime vuonna esitellyn Celebration-tutkielman evoluutioversio, ja sen muotoilu vastaa Renaultin mukaan jo 80-prosenttisesti tulevaa tuotantomallia. Silmiinpistävää on auton yhdennäköisyys vanhan A110:n kanssa. Vaikka uusi Alpine ei olekaan mikään retrokopio legendaarisesta esikuvasta, monet muotoilun yksityiskohdat ovat lähes suoraa lainaa A110:stä. Niihin kuuluvat mm. kyljen pokkausten muodot, kupumainen takalasi, nokkapellin ja etupuskurin pullistukset sekä puskuriin integroidut lisävalot, jotka vievät ajatukset menneiden aikojen ralliautoihin.

Vanhan A110:n moottori oli Porsche 911:n tyyliin takana, mutta uusi Alpine on keskimoottorinen. Autossa panostetaan erityisen paljon keveyteen, ja niinpä sen pitäisi painaa vain noin 1100 kiloa. Lopullisesta voimanlähteestä ei ole vielä varmuutta, mutta huhujen mukaan keskimoottorisportissa käytettäisiin mm. Clio RS:stä tuttua 1,6-litraista bensaturboa. Vakiomallissa uumoillaan olevan noin 250 hevosvoimaa, ja kone saatetaankin porata 1,8-litraiseksi tämän teholukeman saavuttamiseksi. Putkessa on myös huippuversio, joka saattaa tuottaa jopa 300 heppaa.

Alpine_3

Suosittelemme

Moottoreiden voima ohjataan takapyörille todennäköisesti seitsemänvaihteisen kaksoiskytkinlaatikon kautta, ja tuotantomallin pitäisi kiihtyä nollasta sataan alle 4,5 sekunnissa. Myös ohjaamo on sporttihenkinen sekä pelkistetty, ja siellä käytettyihin materiaaleihin kuuluvat mm. nahka, alumiini ja hiilikuitu. Konseptiauton kuppipenkeissä on jopa kisahenkiset monipistevyöt, ja erityinen Sport-moodi tekee autosta vielä tavallistakin nopeammin reagoivan ja ketterämmän. Tuotantoversio esitellään todennäköisesti loppuvuodesta, ja myyntiin uuden Alpinen pitäisi tulla ensi vuoden alkupuolella. Jos auto saavuttaa menestystä, Alpinen mallistoon saattaa tulla jopa katumaasturi perinnetietoisten kauhuksi.

Alpine_4

Lue lisää