Jo 1940-luvun lopussa markkinoille lanseerattu Porsche 356 nosti seuraavan vuosikymmenen mittaan pienen saksalaisen urheiluautovalmistajan maailmankartalle. Alun perin Kuplavolkkarin tekniikan pohjalle kehitetty sportti osoittautui varsin pitkäikäiseksi, koska se kävi kaupaksi vielä 1960-luvun alussakin. 356 poistui lopulta tuotannosta 1960-luvun puolessavälissä, kun kalliimpi ja tehokkaampi 911 oli ehtinyt ottaa sen paikan Porschen mallistossa.
Ikonisen 911:n pohjalta on viime vuosina nähty monenlaisia retrotyylisiä luomuksia, joiden klassinen ulkokuori on kätkenyt alleen paljon modernimpaa tekniikkaa. 356:ia on sen sijaan lähinnä entisöity, mutta nyt julkisuuteen putkahti tekniikaltaan rankasti modernisoitu 356 vuodelta 1964. Auton ainutlaatuisuutta lisää vielä se, että kyseessä on todennäköisesti maailman ensimmäinen nelivetoinen 356. Luomuksen taustalla vaikuttaa amerikkalainen Emory Motorsports, joka on niittänyt mainetta yhtenä maailman johtavista 356-spesialisteista.
Auton nimeksi on annettu Allrad, joka tarkoittaa saksaksi nelivetoa. Projektin tilasi Emoryltä asiakas, joka halusi ajaa 356:llaan USA:n itärannikon laskettelukeskuksiin myös talvisin. Pienen pohdinnan jälkeen joka nurkasta raapiva 356 päätettiin toteuttaa yhdistämällä 1960-luvun alkupuolen 356:n kori 964-mallisarjan 911 Carrera 4:n alustaan vuodelta 1990. Homma oli helpommin sanottu kuin tehty, koska siinä vierähti peräti neljä vuotta.
Ensin sekä kori että alusta laserskannattiin, jotta ne saatiin sovitettua yhteen parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena oli säilyttää 911:n jousituksen alkuperäiset kiinnityskohdat ja 356:n lyhyempi akseliväli, mutta auton teräskoria levitettiin hillitysti 911:n taka-akselin kätkemiseksi lokasuojien alle. Alustassa päädyttiin KW:n säädettäviin coilovereihin, joiden pitäisi mahdollistaa optimaalinen yhdistelmä jousitusmukavuutta ja ketterää käsiteltävyyttä. 911:n viisivaihteinen G64-manuaalilaatikko puolestaan säilytettiin, mutta tasauspyörästö päivitettiin vääntöä eri pyörien välillä paremmin jakavaan ralliversioon.
Suosittelemme
Jarrut napattiin suoraan 911:stä, mutta 16-tuumaiset vanteet tehtiin räätälintyönä tätä autoa varten. Ne on kietaistu 205/60-profiilisille Pirellin Ice Zero -talvikumeille perillepääsyn takaamiseksi. Kulusta vastaa puolestaan 911:n kuutosbokserin sijasta Emoryn omaa käsialaa oleva nelisylinterinen bokserikone, joka on ristitty Outlaw-4:ksi. Tupla-Webereillä ruokittu 2,4-litrainen mylly tuottaa 200 heppaa, joiden pitäisi viedä vain 975 kilon painoista 356:ta iloisesti.
Ulkoasu on viimeistelty Graphite Blue -nimisellä metallihohtovärillä, ja erikoisherkkuihin lukeutuvat mm. madallettu nokkapelti, lisävalot ja keltaiset etuvalojen linssit, louverserilla varustettu konepelti takana sekä titaanista tehty kattoteline. Tietokoneavusteisesti suunniteltu teline on täysin toimiva, joten Porschen onnellinen omistaja voi ottaa lasketteluretkilleen mukaan vaikkapa polkupyörän suksien lisäksi.