Tässä on ensimmäinen kuva Volvon kompaktista katumaasturista – XC40:stä saattaa tulla merkkinsä myydyin malli

27Katumaasturibuumi ei ota laantuakseen, ja erityisen kovat kasvulukemat kirjataan tällä hetkellä kompaktien crossoverien luokassa. Kiinalaisen Geelyn omistuksessa olevan Volvon nykyinen nousukiito alkoi ison XC90:n toisen sukupolven myötä, ja ruotsalaisbrändi lanseerasi hiljattain myös auton pikkuveljen, eli XC60:n uuden version. Volvon SUV-mallisto on koostunut pitkään näistä kahdesta, mutta tulevaisuudessa sitä laajennetaan vielä alaspäin.

Volvo antoi pienemmästä crossoverista esimakua jo reilu vuosi sitten, kun se esitteli 40.1-nimisen konseptin. Nuorekkaan pirteästi muotoiltu tutkielma sai hyvin positiivisen vastaanoton, ja auton tuotantoversiokin on jo bongattu testeissä vielä vahvasti naamioituna. Prototyyppien perusmuodot ovat kuitenkin erottuneet maskeerauksesta huolimatta. Konseptiauton pääpiirteet näyttäisivät säilyvän XC40-nimisessä tuotantomallissakin, mistä myös nyt julkisuuteen putkahtanut tiiserikuva kertoo.

XC40:ää esittävä otos vuoti vahingossa Saksan Volvon Instagram-tilille. Vaikka kuva on varsin suttuinen, auton peräpään muodot käyvät siitä jo hyvin ilmi. Hatchback-mallinen takapää näyttäisi olevan lähes identtinen konseptin kanssa. Tuotantoautoon on toki lisätty takalasinpyyhin, pakoputkenpäät ja lainsäädännön sanelemia heijastimia, mutta muuten linjoja ei ole muutettu liiaksi. Sama koskee todennäköisesti loppuautoakin, eli 40.1-tutkielma kertoi XC40:n muodot varsin hyvin jo etukäteen.

XC40:n tyyli on kulmikkaampaa kuin isoveljissä, mutta T-kirjaimen muotoiset päiväajovalot ja leveä maski ovat taattua Volvoa. Yksilöllisyyttä korostetaan lisävarustelistalta löytyvällä kaksivärimaalauksella, ja pirteä linja jatkuu sisätiloissakin. Verhoilun väreiksi tarjotaan nimittäin jopa oranssin ja punaisen sävyjä. Ruotsalaisbrändin katumaasturiuutuus tehdään upouuden CMA-perusrakenteen varaan, joka on tarkoitettu kompaktiautoja varten. Samalle pohjalevylle kehitetään myöhemmin myös S40-sedan ja V40-hatchback.

Suosittelemme

XC40:n voimanlähdevalikoima koostuu sisarmalliensa tavoin kolmi- sekä nelipyttyisistä koneista, ja pistokehybridikin tulee varmasti tarjolle. Jopa puhdas sähköversio saatetaan lanseerata Polestar-brändin alla. Volvo odottaa myyvänsä vuosittain noin 100 000 XC40:tä, mikä nostaisi sen jopa merkkinsä myydyimmäksi malliksi. Ruotsalaisbrändi sai viime vuonna kaupaksi hieman yli 534 000 autoa, eli XC40:n myyntitavoite on varsin kunnianhimoinen. Se saattaa kuitenkin toteutua, jos crossover-buumi jatkuu yhtä vahvana tulevinakin vuosina. Volvon kompakti katumaasturi esitellään todennäköisesti tulevana syksynä, eli viralliset kuvatkin julkaistaneen jo pikapuoliin.

Lue lisää