Tässä Lambossa on jopa takapenkki – keskimoottorinen Urraco juhlii 50-vuotista taivaltaan

Takapenkillistä Lamborghinia haluavien pitää nykyään päätyä Urus-katumaasturiin, mutta vanhoina hyvinä aikoina italialaismerkin mallistossa oli myös 2+2-paikkaisia urheiluautoja.

Yksi niistä on Urraco, jonka puolivuosisataista taivalta Lambo juhlistaa nyt virtuaalisesti. Carrozeria Bertonella tuolloin työskennelleen Marcello Gandinin muotoilema sportti esiteltiin lokakuun lopulla 1970 Torinon autonäyttelyssä. Kiilamainen Urraco näytti ulospäin pesunkestävältä urheiluautolta, ja ulkonäön herättämät lupaukset lunastettiin myös tekniikan puolesta. Lamborghinia vauhditti nimittäin keskimoottoriksi sijoitettu veekasi.

Tästä huolimatta autoon saatiin sovitettua ainakin lapsille soveltuva takapenkki, eli Urraco oli virallisesti 2+2-paikkainen. Sekä edessä että takana turvauduttiin erillisjousitukseen, mikä oli tuolloin aivan uutta tuotantoautossa. Vuosina 1970-1976 tuotannossa oli P250-niminen versio. Mallimerkinnän P-kirjain viittasi italian posteriore-sanaan, eli moottorin sijaintiin matkustamon takana. 250 johdettiin puolestaan V8:n 2,5-litran iskutilavuudesta, mikä oli varsin vähän kahdeksanpyttyiselle pannulle. Neljän tupla-Weberin ansiosta huipputehoa irtosi kuitenkin 220 hevosvoimaa, joiden turvin Urraco ylsi parhaimmillaan 245 km/h:n huippunopeuteen.

Vuoden 1974 Torinon autonäyttelyssä Lamborghini esitteli lisäksi P200-mallin, joka oli tarkoitettu pelkästään Italian kotimarkkinoille. Siinä iskutilavuus oli vain kaksi litraa ja teholukema 182 heppaa. P200 säilyi tuotannossa vuoteen 1977 asti. Vuonna 1975 valikoimaan liittyi vielä P300, jossa iskutilavuutta oli jo kolme litraa ja huipputehoa 265 hevosvoimaa. Nykyurheiluautoihin verrattuna Urraco oli varsin kompakti reilut 4,2 metrin pituutensa, vajaan 1,8 metriä leveytensä ja lähes 1,2 metrin korkeutensa myötä. Auton akseliväli oli puolestaan tarkalleen 2,45 metriä.

Suosittelemme


Urraco oli yksi Ferruccio Lamborghinin lempiprojekteista, koska Lambon asiakaskuntaa haluttiin laajentaa auton avulla hieman alaspäin V12-koneisista superautoista. Urraco ei kuitenkaan rikkonut mitään tuotantoennätyksiä, koska P250:tä valmistettiin vain 520 kappaletta. P200:n ja P300:n tuotantomäärät jäivät vieläkin pienemmiksi, eli 66 ja 190 yksilöön. Urraco viitoitti kuitenkin tietä Lamborghinin myöhemmille V8- ja V10-koneisille malleille, eli autolla on tärkeä paikkansa merkin historiassa.

LähdeCarscoops

Lue lisää