Tämän lähemmäksi farkkukorista BMW M3:a ei ole mahdollista päästä – Alpina esittelee uuden B3 Touringin Frankfurtin autonäyttelyssä

BMW M3 on kuulunut oman segmenttinsä ehdottomiin ikoneihin jo kohta 35 vuoden ajan. Autoa on tehty sen historian kuluessa niin neliovisena sedanina, kaksiovisena coupéna kuin avomallinakin, mutta farmarikorinen versio ei ole valitettavasti koskaan saanut vihreää valoa tuotantoon. Lähimmäksi sitä päästiin E46-sukupolven pohjalta tehdyllä tutkielmalla, mutta sekin jäi pelkäksi yksittäiskappaleeksi.

Esimerkiksi Audi RS 4 Avantin ja Mercedes-AMG C 63:n farmarimallin menestys on kuitenkin osoittanut, että tässäkin autoluokassa olisi kysyntää käytännöllisemmälle korimallille. BMW:n osalta tähän huutoon on vastannut baijerilaisten hovivirittäjä Alpina, joka on tarjonnut myös farmaria 3-sarjan pohjalta tehdystä B3:sta jo useiden sukupolvien ajan. Uusin versio astuu estradille pikapuoliin avautuvassa Frankfurtin autonäyttelyssä, mutta Alpina julkaisi uutuudestaan jo nyt ensimmäisen tiiserikuvan.

Tumman sävyisessä otoksessa näkyy uuden B3 Touringin nokka. Se on muuten identtinen tavallisen Kolmosen M Sport -mallin kanssa, mutta etupuskurin alareunaan on lisätty Alpinan tavaramerkkeihin kuuluva spoileri. Muita tunnusmerkkejä ovat BMW-spesialistin omat monipuolaiset vanteet, vakiota sporttisemmat pakoputkenpäät ja diffuusori sekä haluttaessa saatavilla olevat Alpinan perinneraidat. Sisustaa on puolestaan muokattu vakiota ylellisemmäksi, ja tarjolla on monia sävyjä erityisen pehmeästä Lavalina-nahasta.

-- MAINOS --

Uusi B3 Touring tehdään kaiken todennäköisyyden mukaan tehokkaimman vakio-Kolmosen, eli M340i Touringin pohjalta. Auton kolmilitraisesta turbokuutosesta irtoaa BMW:n tehtaan jäljiltä mukavat 374 heppaa, mutta Alpina pistää vielä pykälää tai paria paremmaksi. Teholukema nousee varmasti yli 400 hevosvoiman, mutta se voi hätyytellä jopa 450 pollen rajapyykkiä. Vaihteistona käytetään pelkästään kahdeksanpykäläistä automaattia, ja myös neliveto kuuluu todennäköisesti auton vakiovarusteisiin.

Satasen nopeuden pitäisi olla taulussa jopa alle neljässä sekunnissa, ja Alpina ei rajoita huippunopeutta 250 km/h:n lukemaan useimpien muiden saksalaisvalmistajien tavoin. Tästäkin uutuudesta on luvassa parempia kuvia ja tietoja Frankfurtin autonäyttelyn ensimmäisenä pressipäivänä, jolloin olemme itsekin paikan päällä. Uudella B3 Touringilla voi muuten olla farmarikorin lisäksi toinenkin ainutlaatuinen kilpailuvaltti tulevaa G80-korista M3:a vastaan. Uusi M3 saa nimittäin voimakkaasti mielipiteitä jakavat jättikokoiset munuaiset nokalleen, kun taas B3 käyttää tavallisen 3-sarjan huomattavasti hillitympää munuaismaskia.

-- MAINOS --




LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Yli miljoonan dollarin replika – tätä Ferrari 250 GT:tä on lähes mahdotonta erottaa alkuperäisestä

1960-luvun alun Ferrari 250 GT SWB Berlinetta Competizione kuuluu kaikkien aikojen ikonisimpiin kilpa-autoihin. Itse Stirling Moss ylisti Ferraria aikoinaan...

Corvette italialaisessa mittatilauspuvussa näyttää tältä – Ares Designin uusin luomus on kuin kadulle eksynyt konsepti

Italian ”superautojen laaksossa” mm. Ferrarin, Lamborghinin ja Paganin tavoin päämajaansa pitävä Ares Design on keskittynyt tekemään oman tyylinsä mukaisia...

Z elää ja voi hyvin – Nissanin urheiluauton seuraava sukupolvi yhdistää retrotyylin tuplaturbotekniikkaan

Vuonna 1969 esitelty Datsun 240Z nousi erityisesti USA:n markkinoilla melkoiseksi hitiksi luotettavan tekniikkansa ja vetävien muotojensa ansiosta. Välillä Zetan...

Tyylikäs vai tyylitön? Chevyn avolavasta tuunattu päidenkääntäjä

Chevroletin Colorado on keskikokoinen pick up, joka ei käytettyjen autojen markkinoilla varsinaisesti tihku seksiä ja vaarallisia tilanteita. Tunnistamattomaksi tuunattuna...

Hyvä Kissa on söpö ilmestys – kiinalainen ORA Good Cat tähtää sähköautomarkkinoille retrotyylillä

Kaukoidän autonvalmistajilla on välillä varsin persoonallinen tapa nimetä mallejaan. Tässä lajissa ovat erityisesti kunnostautuneet kiinalaiset, jotka tuovat nyt sähköautomarkkinoille...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...