Vuonna 1959 esitelty alkuperäinen Mini oli varsinainen neronleimaus Sir Alec Issigonisilta. Etuvedon ja poikittaismoottorin ansiosta vain kolmen metrin mittaiseen autoon saatiin mukiinmenevät tilat jopa neljälle aikuiselle, ja myös ajettavuus kuului aikakautensa parhaimmistoon. Niinpä Mini loisti rallipoluillakin Timo Mäkisen ja kumppaneiden käsissä, joten brittipienokaisella oli merkittävä osuus lentävien suomalaisten syntytarinassa. Mini sai 1960- ja 1970-lukujen mittaan lukuisia jäljittelijöitä, ja poikittaismoottorisesta etuvetorakenteesta tuli vähitellen pikkuautoluokan standardi.
Auto on kuulunut myös suosituimpien rakentelukohteiden joukkoon jo vuosikymmenten ajan, mutta kaikki harrastajat eivät tyydy etuvetoon Minin mikroautomaisesta ajettavuudesta huolimatta. Nyt nettiin putkahti kuvia Atlantin toisella puolella bongatusta vuoden 1962 Ministä, joka näyttää ulkoapäin vielä suhteellisen vakiolta. Lokasuojanlevitykset ja nokkapellin massiivinen aukko kertovat kuitenkin jo omaa kieltään autolle tehdyistä muutoksista, ja takaluukun kannen avaaminen saa viimeistään leuat loksahtamaan auki.
Auton peräpäähän on nimittäin survottu viimeiseksi jääneestä, eli DC5-korisesta Honda Integra Type R:stä lainattu kone. Se on vallannut alkuperäisen takapenkin ja takaluukun tilan varsin tehokkaasti. Ehkäpä tilanpuutteesta johtuen Miniin ei ole rakennettu myöskään minkäänlaista paloseinää moottorin ja matkustajien väliin, joten autossa ei tarvitse kärsiä ainakaan kylmyydestä. Turvallisuuden kannalta ratkaisu vaikuttaa joka tapauksessa vähintäänkin epäilyttävältä.
Suosittelemme
Turvallisuuteen on kuitenkin satsattu muuten, koska Minin sisätiloja ja moottoria kiertää putkikehikko, ja kuski sekä matkustaja pysyvät kuppipenkeissä tukevasti paikoillaan Sparcon monipistevöiden ansiosta. He saavat koirankopilla melkoista kyytiä, koska Japanin markkinoiden K20-nelosesta irtoaa jo vakiovireessä 184 heppaa. Vääntöä ei ole kuin reilut 200 newtonia, mutta Type R:n moottori onkin puhdasoppinen kierroskone. Se kiekaisee haluttaessa 8500 rundiin asti, jolloin Minin kabiinissa voi olla melkoinen meteli.
Voima välitetään takapyörille hydraulisen kuusipykäläisen vaihteiston kautta, ja tasauspyörästön lukko huolehtii pidon säilymisestä. Vaikka auto on rakennettu USA:ssa, sitä ei ole tarkoitettu tieliikenteeseen edes siellä. Mini on luotu radalle, jossa sen pitäisi tarjota huippuhauskaa kyytiä. Sitä on pian tarjolla uudelle omistajalle, koska Honda-Mini on parhaillaan myynnissä eBayssä. Tätä kirjoitettaessa korkein tarjous on vajaan 15 000 euron lukemissa.