Tämä maasturi erottuu taatusti joukosta – Lumma Design esitteli jo tuunatun näkemyksensä upouudesta Mersun G-luokasta

Jo 39 vuoden kunniakkaaseen ikään ehtinyt ikinuori klassikko, eli G-luokan Mersu sai vihdoin seuraajan tämän vuoden alussa. Toisen sukupolven G tuotiin suuren yleisön silmien eteen Detroitin autonäyttelyssä, mutta moni kävijä ei välttämättä huomannut autossa mitään uutta. Uusi G on nimittäin lähes identtisen näköinen edeltäjänsä kanssa, mutta lähes kaikki on laitettu silti uusiksi. Auto on esimerkiksi huomattavasti entistä leveämpi, ja alustarakenteetkin on päivitetty tälle vuosituhannelle.

G:n myynti on painottunut viime vuosina superkalliisiin luksusversioihin, ja suosituin malli on ollut AMG:n virittämällä tuplaturbokasilla varustettu G 63. Sekin saa seuraajan todella pian, koska upouusi G 63 esitellään ensi viikolla ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä. Entinen 5,5-litrainen tupla-ahdettu V8 on korvattu pykälää pienemmällä, eli nelilitraisella myllyllä. Tehon puutetta ei silti tarvitse potea, koska koneesta irtoaa 585 heppaa ja muhkea 850 newtonin vääntö.

Monet G 63:n ostajat arvostavat vielä vakiomalliakin härskimpää ulkonäköä, joten auto on ollut varsin suosittu tuunauskohde kalliisiin luksusautoihin erikoistuneiden virityspajojen joukossa. Yksi niistä on saksalainen Lumma Design, joka esitteli jo nyt näkemyksensä uudesta G 63:sta. Lumman tuunauksen näkyvin osa on muskelimaasturin lokasuojia 40 millin verran kummallakin puolella levittävä sarja, mutta monet muutkin osat on laitettu uusiksi.

Niinpä auto saa tuoreet puskurit, jotka lisäävät aggressiivista vaikutelmaa isompien ilmanottoaukkojen myötä. Etupuskurin aukkoihin on integroitu myös kapeat päiväajovalonauhat, ja kylkiputkia reunustavat helmat ovat paljon vakiota muhkeammat. Konepelti on puolestaan tehty kokonaan hiilikuidusta, ja siinä olevien aukkojen pitäisi edistää moottorin jäähdytystä. Hiilikuitua on käytetty myös peilinkoteloissa, ovenkahvoissa ja kylkilistoissa.

Sisustaakin pystytään yksilöimään lompakon paksuuden mukaan. Lumman havainnekuvissa näkyvissä autoissa on käytetty ulkosävyihin sointuvaa kaksiväristä nahkaa, jota on vielä tehostettu kontrastiompeleilla ja hiilikuitusomisteilla. Lisäksi alumiinipolkimista löytyy Lumman signeeraus, ja mattojen reunoja kiertävät kontrastiväriset nahkanauhat. Keskimutterimaisilla keskiöillä varustetut vanteet ovat peräti 23-tuumaiset, mutta vieläkin massiivisemmat 24-tuumaiset kiekot ovat myöskin saatavilla.

Tekniikkaan on sen sijaan tässä vaiheessa tarjolla vain muutamia muutoksia. Autoon saa alustan madallussarjan ja neliskanttisilla ulostuloilla varustetun sporttiputkiston, jossa hyödynnetään läppiä. Moottori on toistaiseksi vakio, mutta siihen on jo suunnitteilla viritystoimenpiteitä. Auton nimeksi on annettu Lumma CLR G770, joka antaa jo osviittaa tulevasta hevosvoimamäärästä pellin alla.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...