Tämä kiinalainen sähkö-SUV nähtäneen Suomessakin – MG Marvel R Electricin hinnat alkavat noin 40 000 eurosta

MG oli vanhoina aikoina maineikas brittiläinen urheiluautomerkki, mutta tämäkin brändi kuuluu nykyään kiinalaisille. Uuden ajan MG rantautuu Suomeenkin ensi vuonna, ja merkin lippulaivana toimii täyssähköinen Marvel R Electric.

Se esiteltiin nyt Euroopan markkinoille, mutta kyseessä ei ole mikään maailmanuutuus. Autoa on nimittäin myyty Kiinassa viime vuodesta lähtien, ja MG:n lähtökohtana toimii jo vuonna 2018 Kiinassa debytoinut Roewe Marvel X. Siihen nähden ulkonäkö ei ole muuttunut kuin MG:n merkkien verran, eli kyseessä on melko modernin oloinen sähkö-SUV etu- ja takapään täysleveillä ledivalonauhoilla sekä puskurien erottuvilla ilma-aukoilla.

MG Marvel R Electriciä saa kolmena eri versiona, joiden nimet ovat Comfort, Luxury sekä Performance. Kahdessa ensin mainitussa on taka-akselilla kaksi sähkömoottoria, jotka tuottavat 180 hevosvoiman kokonaistehon ja 410 newtonmetrin maksimiväännön. Näillä avuin kiihtyvyydeksi nollasta sataan kerrotaan 7,9 sekuntia ja huippunopeudeksi tasan 200 km/h.

Performancessa mukaan tulee vielä etuakselille sovitettu kolmas sähkömoottori. Sen myötä kokonaisteho kasvaa 288 heppaan ja vääntö 665 newtoniin. Nyt nollasta sataan pyrähdetään vain 4,9 sekunnissa, mutta huippunopeus pysyy edelleen 200 km/h:n lukemassa. Kaikissa Euroopassa myytävissä malleissa on 70 kWh:n akku, joka tarjoaa kaksimoottorisissa versioissa parhaimmillaan 402 kilometrin toimintasäteen WLTP-standardin mukaan mitattuna. Kolmen moottorin mallissa range jää puolestaan 370 kilometriin. Akkujen kerrotaan täyttyvän viidestä prosentista 80 prosenttiin kapasiteetista 43 minuutissa, ja autosta voi myös ottaa virtaa muuhun käyttöön.

Suosittelemme

SUV:n viisipaikkainen matkustamo tarjoaa MG:n mukaan premium-tason materiaaleja ja runsaan varustelun. Perusvetoisuudeltaan 357 litran kokoista tavaratilaa täydentää 150 litran eturuuma, ja keskikonsoliin sijoitettu pystysuuntainen kosketusnäyttökin on peräti 19,4-tuumainen. Tietoviihdejärjestelmä on yhteensopiva sekä Applen CarPlayn, Android Auton että Amazonin nettipalvelujen kanssa, ja mittaristona palvelee 12,3 tuuman digitaalinäyttö.

Perusvarusteluun kuuluu esimerkiksi kaksialueilmastointi, neljä USB-porttia, panoraamakatto ja osanahkaverhoilu. Luxury ja Performance tuovat mukanaan vielä 360 asteen kameran, tunnelmavalaistuksen, penkinlämmityksen sekä Bosen äänentoistojärjestelmän. Ajoavustinpuoltakin mainostetaan kattavaksi, ja autossa on esimerkiksi ruuhka-avustin. Euroopassa MG:n tarjontaan kuuluu Marvel R Electricin lisäksi samankokoinen HS, joka on pistokehybridi. Täyssähköisen SUV:n hinnat alkavat hitusen alle 40 000 eurosta ja ulottuvat Performancen vajaaseen 48 000 euroon, mutta jäämme odottelemaan vielä tarkempia taksoja Suomen osalta.

LähdeCarscoops

3 KOMMENTIT

  1. Vastenmielistä ryöstöviljelyä perinteikkään britti-merkin MG:n kustannuksella, joka ajautunut vuosien saatossa tietysti vaikeuksiin.
    Kiinalaiset, nuo entiset fillari-kommunistit (nykyisin vain kommunistit), tietysti olleet ensimmäisenä haaskalla.
    Todella törkeää “kulttuurista omimista” keltaisilta miehiltä, mikä pienemmissäkin kulttuurisissa asiayhteyksissä on nykyisin pannaan julistettu, siis tämä kulttuurinen omiminen. Minussa tällainen toiminta ei herätä ainakaan minkäänlaisia nostalgisia ostohaluja.
    Jos Läntinen maailma vielä tämän sähköautosodan lopulta häviää kiinalaisille, alkaa se olla viimeinen naula Vapaan maailman arkkuun.

  2. No, turha syyttää Kiinalaisia ihan kaikesta.
    Kyllä Britit ja muut Euroopan autotyöläiset on ihan itse pissineet omaan nilkkaansa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Tyyliniekan uusimmat