Kahdeksannen sukupolven Volkswagen Golf lanseerattiin jo yli vuosi sitten, mutta nelivetoista R-huippumallia on saatu odotella näihin päiviin asti. Nyt sekin tuotiin vihdoin julkisuuteen.
Ulkoisesti uusi R on tehty tutulla reseptillä, eli auto on suhteellisen hillitty tapaus villimpää linjaa edustaviin hot hatcheihin verrattuna. Etupuskuri on kuitenkin saanut isommat ilmanottoaukot, ja helmoja koristavat vitoskorisen R32:n mieleen tuovat levikkeet. Lisäksi takanäkymiä on höystetty kattospoilerilla sekä entistä erottuvammalla diffuusorilla. Se reunustaa neljää pakoputkenpäätä, jotka muuttuvat vielä isommiksi, jos lisävarustelistalta ruksii Akrapovicin sporttiputkiston. Ärrän tunnusmerkkinä toimivat myös siniset jarrusatulat ja maskin sininen raita, joka ulottuu valoihin asti.
Sisustaa dominoivat puolestaan uudet urheiluistuimet, joissa on kiinteä pääntuki. Lisäksi ratin takana komeilevat DSG-kaksoiskytkinlaatikon aiempaa kookkaammat vaihtoläpyskät, ja täysin digitaalisessa mittaristossa on R:n omia näyttöjä ja grafiikkaa mm. ahtopaineeseen, vaihteistoöljyn lämpötilaan sekä nelivedon voimanjakoon liittyen. Rattiin on myös tuotu R-nappi, jolla pääsee suoraan valitsemaan halutun ajomoodin. Perinteisten ajoasetusten seuraan liittyvät nyt Performance-paketin mukana tulevat Special ja Drift, joista ensimmäinen on räätälöity Nürburgringin Nordschleifelle ja toinen mahdollistaa driftauksen ensimmäistä kertaa Golfin historiassa.
Suosittelemme
Kahva edellä ajaminen on mahdollista uuden Torque Vectoring -nelivedon ansiosta, joka pystyy jakamaan voimaa myös takapyörien välillä. Muissakin ajomoodeissa uuden nelivedon pitäisi tehdä Ärrästä entistä ketterämpi, ja aliohjautumisen luvataan nyt olevan menneen talven lumia. Aiemmin mainitun Nordschleifen kierrosaika on kohentunut edeltäjään verrattuna 19 sekunnilla, eli R alittaa nyt kahdeksan minuutin rajapyykin. Huippujakin riittää peräti 270 km/h, jos autoon on valittu driftausmoodin mukanaan tuova Performance-paketti.
Kulusta vastaa edelleen kaksilitrainen bensaturbo, josta irtoaa nyt 320 hevosvoiman huipputeho ja 420 newtonmetrin maksimivääntö. Vaikka voimavarat ovat kohentuneet 20 hepan ja newtonin verran ja auto on keventynytkin muutamalla kilolla, nollasta sataan -kiihtyvyydeksi kerrotaan täsmälleen samat 4,7 sekuntia kuin edeltäjässä. Voimansiirrosta vastaa tuttuun tyyliin seitsemänpykäkäinen DSG-vaihteisto, mutta Atlantin toisella puolella tarjolle tulee myös manuaali.
Jousitus on nyt jo vakiona mukautuvaa mallia, ja jarrutkin ovat suurentuneet edeltäjään nähden. Värivalikoimassa on valitettavasti säästetty, koska Ärrää saa enää Lapiz Blue -sinisenä, Pure White -valkoisena ja Deep Black -metallimustana. Auton ennakkomyynti alkaa muutamissa Euroopan maissa jo tällä viikolla, mutta Suomen tilanne on vielä auki. Ainakin Saksassa Golf R on nyt hitusen Audin S3-sisarmallia kalliimpi, mutta Volkkarissa on myös parempi varustelu, enemmän tehoa ja kehittyneempi neliveto.