Mersun G-luokka kuuluu legendaarisimpien maasturien joukkoon sekä maasto-ominaisuuksiensa että pitkän ikänsä ansiosta. Vuonna 1979 esitelty ensimmäisen korimallin G sai nimittäin pysyä tuotannossa peräti 39 vuotta, kunnes täysin uusi seuraaja esiteltiin pari vuotta sitten. Nykyään valtaosa G-luokista myydään luksusvarusteltuina statussymboleina, mutta auton juuret ovat aivan muualla. G kehitettiin nimittäin alkujaan karuksi työkoneeksi, jonka käyttäjiin kuuluivat esimerkiksi eri maiden armeijat.
G-Mersuja on ollut mm. Saksan armeijan käytössä, kun taas naapurimaa Sveitsin puolustusvoimien autoja koristi pitkään eri merkki. Nämä G-maasturit tunnettiin Pucheina auton itävaltalaisen valmistajan mukaan. Armeijakäytössä olleet Puchit päätyvät sotilasuransa jälkeen usein sotilaskalustoon erikoistuneille diilereille, jotka myyvät autot yksityisille harrastajille. Nyt tällaisen tosimaasturin voi hankkia myös astetta arvokkaammasta osoitteesta, eli Mersujen myyntiin, tuningiin ja varusteluun erikoistuneelta Lorinserilta. Lorinser on myös yksi 46 saksalaisesta autoliikkeestä, jotka ovat saaneet Mercedeksen virallisen klassikkokumppanin statuksen.
Firma tarjoaa useita Puchin G-malleja pitkällä akselivälillä, kolmella ovella ja kahdeksalla istuimella sekä kangaskatolla, mutta valikoimasta löytyy myös useita kovalla katolla varustettuja nelipaikkaisia yksilöitä. Autojen ajomäärät ovat 45 000 – 202 000 kilometriä, kun taas vuosimallit sijoittuvat välille 1990-1996. Näistä riippuen hinnat alkavat 15 200 eurosta ja päättyvät 19 500 euroon. Kaikkien autojen pellin alla pörisee 2,2-litrainen bensanelonen, ja vaihteistona palvelee nelipykäläinen automaatti. Rättikattoisissa yksilöissä on pituussuuntaan asennetut taittuvat penkkimalliset istuimet takana, kun taas kovakattoisten autojen peräosasta löytyy metallinen pöytä, hyllyt ja kaksi käsinojilla varustettua erillisistuinta.
Suosittelemme
Penkit on verhoiltu kovaa kulutusta kestävällä keinonahalla, joka on joko oliivinvihreää tai mustaa. Maastokykyjä kohentaa nelivedon lisäksi taka-akselilta löytyvä lukkoperä, mutta 4000 euron lisähintaan tarjolla on vielä erityinen maastopaketti. Se sisältää 16-tuumaiset Dotzin maastovanteet joka kelin renkailla sekä lokasuojanlevitykset. Jos tämä ei kuulosta vielä tarpeeksi trendikkäältä, Lorinser loihtii erityisen Restomodin Puchin G-luokan pohjalta. Se on kuulemma täydellinen ratkaisu heille, jotka rakastavat karuja maastoautoja mutta eivät innostu käytetyn oloisesta ulkonäöstä tai maastoväristä.
Restomodin tapauksessa lähtökohtana käytetään rättikattoista Puch G:tä, jonka kori maalataan vaalean norsunluun, vihertävän harmaan, hiekankeltaisen, Arabian harmaan tai kanjoninbeigen sävyllä. Työkalun statuksesta pidetään silti kiinni, mitä korostaan modernien ledityövalojen, kaapelivinssin ja 3,5 tonnin vetokoukun kaltaisilla varusteilla. Paketti viimeistellään joka kelin renkaille kietaistuilla Dotzin maastovanteilla, radiolla ja täysin uusiksi laitetuilla istuimilla, joiden niskatukia koristaa Lorinserin logo. Autosta pitäisi olla iloa pitkäksi aikaa, joten alusta saa vielä kuivajääpuhalluksen ja suojakäsittelyn. Restomodien hinnat vaihtelevat ajomäärän ja iän mukaan, mutta lähtötasoksi kerrotaan hitusen alle 50 000 euroa.