Tämä Datsun löytyi saksalaisomistajan olohuoneesta – nyt vuoden 1976 280Z on bulgarialaisen Vilnerin tuunaama ja nahalla verhoilema lattiasta kattoon

1960-luvun lopulla markkinoille lanseerattu Datsunin Z-sarja osoittautui varsinkin jenkkimarkkinoilla jymymenestykseksi, joka sai paljon epäluotettavammat brittisportit lähes katoamaan markkinoilta. Datsunin ensimmäinen versio totteli 240Z-nimeä, ja sitä vauhditti 2,4-litrainen suora kuutonen. Kone kasvoi 1970-luvun mittaan 2,6- ja myöhemmin 2,8-litraiseksi, jolloin myös mallimerkintä muuttui 260 Z:ksi ja lopulta 280Z:ksi ennen seuraavan sukupolven markkinoille tuloa.

Zeta-Datsunit ovat nykyään haluttuja harrasteautoja ympäri maailmaa, joten sellainen kannattaa pelastaa ihmisten ilmoille vaikka olohuoneesta. Näin kävi viime vuonna, kun bulgarialainen tuning-firma Vilner löysi vuoden 1976 280Z:n keskeltä saksalaisomistajansa asuntoa. Auton ulos saaminen vaati muutaman ikkunan purkamisen, kunnes se päästiin kuljettamaan Vilnerin pääkallonpaikalle Bulgariaan.

Datsun purettiin täysin palasiksi, mutta suunnitteilla ei ollut entisöinti alkuperäisasuun. Vilner halusi sen sijaan antaa klassikolle oman leimansa, ja niinpä se maalattiin Vilner Cobalt Matt Metallic -nimisellä mattasinisellä sävyllä. Kontrastivärinä käytettiin kuparinruskeaa, jota suihkittiin mm. vanteisiin, maskiin ja takapaneeliin. Lopputuloksesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin autoa voi kutsua persoonalliseksi. Laatuvaikutelmaa himmentää jopa Vilnerin mainoskuvissa selvästi erottuva sävyero esimerkiksi kuskin puolen oven ja etulokasuojan välillä. Ulkonäköä modernisoitiin myös ledivaloilla sekä edessä että takana, ja valaistut Z-logot palvelevat puolestaan sivuvilkkuina.

Vilner on erikoistunut näyttäviin nahkaverhoiluihin, joten myös 280Z vuorattiin ruskealla nahalla lattiasta kattoon. Penkkejä koristaa ruutukuviointi, ja kontrastivärinä on käytetty ulkokuoreen sointuvaa sinistä mm. istuinten tehostenauhoissa, turvavöissä ja lattiamatoissa. Myös kojelauta, ratti sekä oviverhoilut on vuorattu nahalla, ja uusi kattoverhoilu alentaa kabiinin melutasoa.

Suosittelemme

Lisää pörinää saadaan puolestaan ruostumattomasta teräksestä valmistetulla pakoputkistolla, ja alustaakin on madallettu 20 millin verran Eibachin jousilla. Muuhun tekniikkaan ei ole koskettu, eli 280Z:aa vauhdittaa alkuperäinen 2,8-litrainen kuutoskone. Sen tuottamat 170 heppaa ja noin 220 newtonin vääntö ohjataan takapyörille vähemmän sporttisen kolmivaihteisen automaatin kautta.

Urheiluhenkeä löytyy sen sijaan auton hintapyynnöstä, joka on peräti 75 000 euroa. Vilnerin mukaan summa on vielä kohtuullinen Datsuniin upotettuun työhön ja materiaaleihin nähden, joten ehkäpä jostakin ilmaantuu yksilöllistä bulgarialaista tyyliä arvostava klassikon etsijä.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Tyyliniekan uusimmat