MAINOS: Care of Carl

Tämä Bemari ei ole katumaasturia nähnytkään – Dakar-rallia varten tehty X3 on myynnissä 260 000 eurolla

Sporttisista sedaneistaan ja urheilumalleistaan tunnettu BMW lähti aivan uusille urille, kun baijerilaismerkin ensimmäinen katumaasturi esiteltiin 1990-luvun loppupuolella Mercedes ML:n vanavedessä. Tuo auto oli X5:n ensimmäinen sukupolvi, ja tätä nykyä 5-sarjan SUV-vastine on edennyt jo neljänteen mallisarjaansa. X5:n jälkeen katumaasturien sarja täydentyi vuonna 2003 lanseeratulla X3:lla, ja nykyään X-valikoima ulottuu kompaktista X1:stä massiiviseen X7:ään.

BMW:n X-mallit on kehitetty ennen kaikkea ajettavuuden ehdoilla, joten hankalassa maastossa eteneminen ei kuulu niiden varsinaiseen ydinosaamiseen. Neliveto toki auttaa päällystettyjen teiden ulkopuolellakin, mutta X-Bemareita ei silti pidä sekoittaa aitoihin maastoautoihin. Baijerilaisesta katumaasturistakin saa kuitenkin tehtyä todellisen aavikkohirmun, kun autoon tehdään vain tarpeeksi kattavia muutoksia.

Tällaisia laitteita on nähty esimerkiksi legendaarisessa Dakar-rallissa, jossa niitä on ajattanut BMW:n pääomistajasukua lähellä oleva X-Raid-niminen tiimi. Viime vuosina tallin BMW-pohjaiset aavikkokilpurit on tosin verhottu Mini Countrymanin kuoriin, mutta vajaat kymmenen vuotta sitten asia oli vielä toisin. X-Raid rakensi esimerkiksi vuonna 2009 X3 Cross Countryn, joka oli Dakarin lisäksi tarkoitettu kilpailemaan muissa maasto- ja aavikkoralleissa.

Nyt tällainen yksilö olisi myynnissä RaceCarsDirect.com-nimisellä sivustolla. Auto on rakennettu kilpailukäytön rasituksista johtuen moneen kertaan uusiksi, ja viimeisin päivitys on tehty viime kesäkuussa. Kilpurilla ei ole enää kovinkaan paljon tekemistä tavallisen X3:n kanssa, ja koripaneelien alla piilee mm. tuore putkirunko. Myös kolmilitrainen tuplaturbodiesel, voimansiirto ja vaihdelaatikko on laitettu uusiksi aavikon rasituksia silmälläpitäen.

Suosittelemme


Tyylikkäimmät vaatteet ja asusteet myy Care of Carl.

Niinpä hintakin on hieman eri tasoa kuin tavallisessa kymmenisen vuotta vanhassa X3:ssa. Autosta pyydetään nimittäin hulppeat 260 000 euroa, mitä voidaan harvinaisuuden lisäksi perustella ainakin todella pienellä ajomäärällä. Aavikkoralli-X3:n mittariin on nimittäin kertynyt vain 100 kilometriä viimeisimmän uudelleenrakentamisen jälkeen.

-- MAINOS --spot_imgspot_img

Lue lisää