Tämä AMG:n tuunaama 1988 Mercedes on huippuharvinainen peto autoksi

Jo kauan ennen nykyisiä AMG GT Black Series -versioita, kun AMG oli vielä itsenäinen virityspaja, ilmoille tärähti tähteä nokallaan kantanut tummanpuhuva petoeläin.

Ammoisen AMG:n ehkäpä eräs kohua herättäneimmistä viritetyistä Mercedeksistä kantoi nimeä 6.0 Hammer Coupe. Autoja valmistui vain noin kolmisenkymmentä, joista peräti 13 vietiin uutena Pohjois-Amerikkaan. Nyt yksi näistä autoista on menossa huutokaupattavaksi.

Jo vuonna 1967 alun perin perustettu AMG ei ollut mikä tahansa nykyajan kevyen liiton tuunauspaja, jossa autoon saatetaan vaihtaa muutama osa, ja sitten otetaan kaikki kunnia irti vaatimattomastakin lopputuloksesta. Hammer Coupen teko aloitettiin poistamalla autosta ensi töiksi alkuperäinen 3.0-litran moottori, ja uuden moottorin lähtökohdaksi tuli 5.5-litran V8. Muutostyöt eivät suinkaan jääneet vain pelkkään moottoriswappiin, sillä vaihtomoottorikaan ei ollut lopulta mitään hyllytavaraa.

Uusi moottori porattiin heti kättelyssä auton nimen mukaisesti 6.0-litraiseksi, ja useiden muiden työvaiheiden jälkeen siitä saatiin revittyä ajalleen kunnioitettavat 385 hevosvoimaa, ja rapsakat 564 Nm vääntöä. Juttumme yksilö on edelleen niin hienossa kunnossa, että moottoritilakin näyttää miltei uudenveroiselta. Myös auton sisällä kelpaa edelleen istuskella, sillä ajetut 31 248 kilometriä eivät siellä näy. Myyntitietojen mukaan auto ehti seisoa varastoituna 15 vuotta, ennen kuin se viime vuoden puolella elvytettiin nykyiseen loistoonsa.

Suosittelemme

AMG 6.0 Hammer Coupe on yksi aikakautensa harvinaisimmista, ja kiistatta myös mielenkiintoisimmista Mercedeksistä. Autoa kaupitteleva huutokauppatalo The MB Market väittää, että kyseessä olisi vieläpä ensimmäinen kerta, kun kyseisenlaista autoa huutokaupataan amerikkalaisten toimesta. Harvinaisuutensa ja haluttavuutensa johdosta tämä musta villipeto löytääkin varmasti rakastavan, ja ennen kaikkea taloudellisesti hyvintoimeentulevan uuden kodin.

LähdeCarscoops

2 KOMMENTIT

  1. Kun ostin oman 230CE autoni kysyi moni miksi ei 300CE-24 kun 230 on laskin. No nyt näillä bensan hinnoilla ei enää kysellä, vaan puhutaan mallin kauneudesta. Okei, tämä AMG on omassa luokassaan, mutta kyllä harrasteautoa pitää voida käyttää kesäaikaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat