Suomen MM-ralli starttaa illalla Jyväskylässä – tässä ennakkotunnelmat sorateiden grand prix’stä

Monte Carlossa tammikuussa käynnistynyt rallin MM-sarja on edennyt jo kahdeksanteen kisaansa, joka on tietysti perinteistäkin perinteisempi Suomen MM-ralli. Alun perin Jyväskylän Suurajoina tunnettu ralli järjestettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1951, ja MM-sarjaan se on kuulunut alusta alkaen, eli vuodesta 1973 lähtien. Kilpailu oli pitkään pohjoismaisten ja ennen kaikkea suomalaisten kuskien erikoisalaa, kunnes Carlos Sainz onnistui vuonna 1990 murtamaan taian ja voitti rallin ensimmäisenä ei-skandinaavisena kuljettajana.

2000-luvun puolella suomalaiskuskien asema on kuitenkin jatkunut vahvana, ja he ovat napanneet kotikentällään 12 voittoa. Niistä peräti seitsemän on Marcus Grönholmin nimissä, joka jakaa Suomen MM-rallin kaikkien aikojen menestyneimmän kuskin tittelin Hannu Mikkolan kanssa. Hän ylsi myöskin seitsemään voittoon, joista ensimmäinen tuli vuonna 1968 ja viimeinen vasta 15 vuotta myöhemmin Audi quattron ratissa.

Viime vuonnakin Jyväskylässä juhlittiin suomalaistunnelmissa, kun Esapekka Lappi ylsi Tommi Mäkisen pyörittämän Toyotan rallitallin Yaris WRC:llä korkeimmalle korokkeelle. Saavutus oli upea, koska Keski-Suomen Puuppolassa päämajaansa nykyään pitävä tiimi palasi MM-sarjaan vasta viime kauden alussa.

Kausi 2018 on ollut tähän mennessä lähinnä kahden kuskin juhlaa. Kestomestari Sébastien Ogier on yltänyt Fordilla korkeimmalle korokkeelle kolmessa rallissa, ja yhtä monta voittoa on napannut myös belgialainen Thierry Neuville Hyundain WRC-auton ratin takana. Lisäksi Viron Ott Tänak on voittanut Toyotalla yhden kisan, eli Argentiinan rallin. Tällä hetkellä MM-sarjaa johtaa Neuville 149 pisteellä, ja Ogier seuraa perässä 122 pistettä keränneenä.

Parhaana suomalaisena tulee neljäntenä oleva Esapekka Lappi, joka on yltänyt tähän mennessä 70 pisteeseen. Jari-Matti Latvalan kausi on sen sijaan ollut melkoinen pettymys, ja hän on MM-sarjassa vasta yhdeksäntenä 37 pisteellä. Ehkäpä hän kuitenkin palaa Suomessa jälleen voittojen tielle, joista viimeisin on tullut kolme vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä juhli puolestaan brittikuski Kris Meeke, joka sai kuitenkin äskettäin Citroënilta potkut liian riskialttiin ajotyylinsä vuoksi.

Lähdemme itsekin seuraamaan rallia perjantaina, joten tunnelmapaloja Jyväskylästä ja metsien siimeksestä on luvassa viikonlopun mittaan. Rallireissulla tulee suoritettua myös erään autouutuuden koeajo, josta kerromme myöskin lisää lähipäivinä.

LähdeWRC
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Tässä on avo-Mustangien graalin malja: Vain kuusi autoa koko maailmassa

Vuoden 1970 autoharvinaisuus on nyt tullut myyntiin, ja seuraavan kerran vastaavaa on tuskin myynnissä vuosiin. Kuusi onnekasta omistajaa tuskin...

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...