Softabugit piinaavat VW-konsernia – uuden VW Golfin ja Skoda Octavian luovutukset keskeytetään

Kahdeksannen sukupolven VW Golfin markkinoille tulo viivästyi softaongelmien vuoksi, ja ne vaivaavat autoa vieläkin. Nyt Golfin ja sisarmalli Skoda Octavian luovutukset asiakkaille joudutaan keskeyttämään.

Uuden Golfin tuotekehitysvaiheessa tuli esiin mm. auton etäpäivitysmahdollisuuteen liittyviä softabugeja, jotka viivästyttivät VW:n lanseerausta monella kuukaudella. Golf saatiin lopulta markkinoille aivan viime vuoden lopulla, ja samaan perustekniikkaan pohjautuva Skoda Octaviakin on jo tuotu myyntiin. Myös sporttisemmat sisarmallit, eli Audi A3 ja Seat Leon ovat aivan lähtökuopissa myynnin aloittamisen suhteen.

Softaongelmat eivät ole kuitenkaan vieläkään jättäneet rauhaan VW-konsernin uusimpia kompaktiautoja. Saksalainen Automobilwoche tietää nyt kertoa, että Volkswagen on joutunut keskeyttämään Golfin luovutukset laadunvalvontatarkastuksessa havaitun bugin vuoksi, joka koskee auton hätäpuhelutoimintoa.

Siitä ei ole vielä varmuutta, kuinka montaa jo valmistettua autoa ongelma koskee. Softan korjaus on kuulemma jo työn alla, ja päivitystä odotellaan kesäkuun puolenvälin tienoilla. Golfin valmistusta ei keskeytetä bugin vuoksi, vaan jo tehdyt autot saavat myöhemmin päivitetyn softan ennen kuin ne toimitetaan asiakkaille. Vähemmän yllättävästi sama ongelma havaittiin myös Skoda Octaviassa, ja senkin luovutukset on jouduttu keskeyttämään Golfin tavoin.

Suosittelemme

Nyt VW-konserni tutkii, vaivaako hätäpuheluihin liittyvä softabugi myös samalle MQB Evo -perusrakenteelle tehtyjä Audi A3:a ja Seat Leonia. Näitä autoja ei ole vielä ehditty luovuttaa asiakkaille, joten mahdolliset päivitykset pystytään vielä tekemään ennen sitä.

Jälleen uudet softaongelmat tulevat Volkswagenille todella huonoon saumaan, koska uuden ID.3-sähköautonkin myynnin aloitus on viivästynyt juuri softabugien vuoksi. Lisäksi koronakriisi on vaikeuttanut pahasti konsernin toimintoja juuri kun se tuntui päässeen irti jo kohta viiden vuoden takaisen päästöskandaalin seurauksista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat