Skodan pienen katumaasturin nimeksi tulee todennäköisesti Kosmiq – autosta julkaistiin jo ensimmäinen tiiserikuva

VW-konserni on laajentanut katumaasturivalikoimaansa viime aikoina moniin eri suuntiin. Tarjonta ulottuu myös pikkuautojen pohjalta tehtyihin malleihin, joista Seat Arona sai kunnian tulla ensimmäisenä markkinoille reilu vuosi sitten. Ibizan pohjalta tehty crossover osoittautui lähes välittömästi menestykseksi, ja se sai pian seuraa emomerkki Volkswagenin vastaavasta mallista. Sen perustana hyödynnetään Poloa, ja auton nimeksi tuli T-Cross.

Kolmantena joukkoon liittyy mukaan Skoda. Tšekkimerkin mallistoon kuuluu tällä hetkellä jo kaksi SUV:ta, joiden nimet alkavat K-kirjaimella ja päättyvät q:hun. Näistä autoista Kodiaq on iso, jopa seitsemänpaikkainen katumaasturi, kun taas Karoq osuu luokkaa pienempien SUV:ien segmenttiin. Skoda on antanut jo esimakua kolmannestakin katumaasturista, jota enteilevä Vision X -niminen konsepti nähtiin viimekeväisessä Geneven autonäyttelyssä.





Jo tuolloin oli tiedossa, että tuotantoversiota ei tarvitse odotella kauan. Siitä julkaistiin nyt ensimmäinen tiiserikuva, ja valmis auto nähdään koko komeudessaan tämänvuotisessa Geneven show’ssa. Kuvasta erottuu tšekkibrändin nykytyylin mukainen kuusikulmainen maski, ja myös valojen muoto on jo selvillä. Ne on sijoitettu Karoqin ja Kodiaqin tavoin kahteen tasoon, mutta uutuuden päiväajovalot ovat vielä litteämmät. Niihin on integroitu myös dynaamisesti toimivat vilkut.

Skoda Karoq jakaa suuren osan koripelleistään Seat Atecan kanssa, joten nähtäväksi jää, kuinka paljon tšekkien uutuudessa on yhteistä Seat Aronan kanssa. Perusrakenne on ainakin sama, koska Skodan pikku-SUV tehdään Aronan, T-Crossin ja VW-konsernin muiden uusien pikkuautojen tavoin modulaariselle MQB A0 -pohjalevylle. Uutuuden pitäisi yhdistää valmistajansa korulauseiden mukaan katumaasturin edut kompaktiauton ketterään käsiteltävyyteen, väljää sisustaa ja moderneja turvavarusteita unohtamatta.

Koska auto on Aronan ja T-Crossin sisarmalli, sitä tarjottaneen niiden tavoin ainoastaan etuvetoisena. Konseptiversiota vauhditti tosin nelivetoinen voimalinja, joka oli toteutettu bensaturbon ja taka-akselille asennetun sähkömoottorin avulla. Tällainen ratkaisu on kuitenkin kustannussyistä hyvin epätodennäköinen tuotantomallissa, jonka voimanlähdevalikoima lienee pitkälti sama kuin Aronassa ja T-Crossissa. Uutuuden todennäköinen nimikin on vuotanut jo julkisuuteen. Uutuus ristitään luultavasti Kosmiqiksi, joka rimmaa hyvin yhteen Karoqin, Kodiaqin ja pelkästään Kiinassa tarjottavan Kamiqin kanssa.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Pyhäinhäväistys vai tervetullut parannus – jenkkivirittäjä kutittaa Porsche 959:stä jopa 800 hevosvoimaa

Porsche 959 taisteli 1980-luvulla mm. Ferrari F40:n kanssa maailman nopeimman katuauton tittelistä. 959:n 450 hevosvoiman huipputeho oli aikanaan kova...

Miksi kaksioviset kansanautot ovat katoamassa?

Kaukana ovat ajat, jolloin Ford Capri, Opel Manta tai vaikka Toyota Celica olivat itsestään selviä valintoja työmiehelle tehdä naapurin...

Peugeot julkaisi lisää kuvia sporttihybridistään – 508 Sport Engineered tarjoaa vähintään 360 heppaa ja sähköisen nelivedon

Peugeot esitteli jo vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä konseptiversion 508:n urheilullisesta hybridistä. 508 Sport Engineered -nimen saava auto tulee myyntiin...

Fiat Chrysler valmistaa nyt kasvosuojaimia Hellcat-muskeliautojen sijaan

Jälleen yksi autonvalmistaja rientää auttamaan maailmanlaajuisen hädän hetkellä. Yhdysvaltain Valkoinen talo on pyytänyt autotehtaita apuun COVID-19 -taistelussa. Dodge Challenger...

Lähes uudenveroinen klassikko tarjolla – vuoden 1979 VW Golf GTI:tä kehutaan maailman virheettömimmäksi lajissaan

Klassisten hot hatchien ystäville on nyt tiedossa todellista herkkua Isosta-Britanniasta. Saarivaltakunnassa huutokaupataan nimittäin mustaa ykköskorista VW Golf GTI:tä, jonka...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...