Skoda on ollut viime aikoina todella hyvässä vedossa, ja tšekkimerkki on välillä nähty jopa konsernin sisäisenä uhkana Volkswagenille. Skoda on pysytellyt kovasta kasvusta huolimatta vain tietyillä markkina-alueilla, joihin ovat kuuluneet Euroopan lisäksi mm. Kiina ja Intia. Atlantin toiselle puolelle tšekit eivät ole vielä uskaltautuneet, koska Skodan mallistosta on puuttunut jenkkien suosima iso SUV.
Tähän tuli kuitenkin muutos, kun Skoda esitteli Kodiaq-nimeä tottelevan kookkaan katumaasturin viime viikon lopulla. Auto saa varsinaisen ensi-iltansa pikapuoliin avautuvassa Pariisin autonäyttelyssä, ja kauppoihin Skodan muhkeaa uutuutta odotellaan ensi vuoden alkupuolella. Nyt tšekkimerkin pomo Bernhard Maier vahvisti brittiläiselle Autocarille, että Skoda harkitsee parhaillaan astumista jenkkimarkkinoille. Konsernin laskutikkumiehet tekevät kannattavuuslaskelmia, ja upouusi Kodiaq toimii merkin katumaasturioffensiivin keihäänkärkenä.
Skodalla on lisäksi suunnitteilla monta muutakin SUV-luokan autoa, joten palikat olisivat periaatteessa kunnossa Amerikan valloitusta silmälläpitäen. Maier kertoi, että tšekkimerkki myy autojaan tällä hetkellä 102 maassa, ja Skoda on laajentanut lähihistorian aikana reviiriänsä lähinnä idän suuntaan. Kun mm. Kiina, Venäjä ja Intia on jo valloitettu, nyt olisi aika suunnata katse kohti länttä. Skodan pomo korostaa kuitenkin, että hän haluaa ymmärtää täysin Amerikan markkinoiden dynamiikkaa ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Kannattavuuslaskelmien pitäisi olla valmiina ensi syksyyn mennessä, jolloin asiasta saatetaan saada myös päätös aikaan. Toisaalta Maier korostaa, että ratkaisulle ei ole aikataulupaineita, joten se saattaa venyä pidemmällekin tulevaisuuteen. Jos Skoda uskaltautuu jenkkimarkkinoille, tarkoitus on kasvaa siellä vähitellen. Tämä vaatii oikeita tuotteita sekä oikeaa infrastruktuuria, ja ensin mm. Kodiaqin täytyy saavuttaa sille asetetut kunnianhimoiset myyntitavoitteet.
USA on maailman toiseksi suurin automarkkina, joten Skodan kiinnostus sitä kohtaan on helppo ymmärtää. Lisäksi emomerkki Volkswagenin imago kärsi erityisesti Jenkeissä niin pahasti, että siellä saattaa olla helpompi myydä jatkossa Skodia kuin Volkkareita.