Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Se on Sportline-varustelulla kuorrutettu musta Kodiaq, joka syntyi Tšekin Kvasinyn tehtaassa. Skodan taival katumaasturien maailmassa alkoi vuonna 2009, jolloin markkinoille lanseerattiin kilpailijoihinsa verrattuna pirteän erilainen Yeti. Kodiaq täydensi mallistoa yläpäästä vuonna 2016, ja vuotta myöhemmin oli vuorossa näiden kahden väliin sijoittunut kompakti Karoq. Vielä pykälää pienempi Kamiq tuli puolestaan vuonna 2019.

Kuva: Skoda

SUV-luokan autot vastaavat tällä hetkellä lähes puolesta Skodan maailmanlaajuisesta myynnistä. Vuodesta 2020 alkaen tämän kategorian Skodia alkoi saada myös täyssähköisinä, kun Enyaq ja Enyaq Coupe näkivät päivänvalon. Globaalien mallien lisäksi tšekkimerkki on kehittänyt muutamia aluekohtaisia katumaastureita, kuten pelkästään Kiinassa myynnissä olevat Kamiq GT sekä Kodiaq GT. Lisäksi Intiassa tarjotaan Kushaq-nimistä crossoveria, jota aletaan koota myös Vietnamissa ensi vuoden jälkipuoliskolla.

Kaikista Skodan SUV:eista Kodiaq on ollut selvästi suosituin. Sitä on saatu kaupaksi noin 841 900 yksilöä mukaan lukien Kiinan markkinoiden GT-versio. Seuraavana tulee Karoq 705 800 auton myötä, ja kolmannen sijan nappaa vuoteen 2018 asti valmistettu Yeti 648 500 yksilön myötä. Kamiq ja Kamiq GT pääsevät yhteensä 537 100 myydyn auton lukemaan, kun taas täyssähköisiä Enyaqia ja Enyaq Coupea on tähän mennessä saatu kaupaksi 166 900 kappaletta. Listan viimeisenä sinnittelee Kushaq 63 900 myydyn yksilön lukemallaan.

Kuva: Skoda

Skodan katumaastureita on valmistettu Tšekin lisäksi Kiinassa, Intiassa, Ukrainassa ja Slovakiassa. Tällä hetkellä Skodan väki valmistautuu esittelemään toisen sukupolven Kodiaqin, joka tuodaan julkisuuteen muutaman viikon päästä. Uutuuden sisarmallina toimiva Volkswagen Tiguan ehdittiin juuri lanseerata, joten Skoda seuraa konsernin emomerkkiä vain pienenpienellä viiveellä. Uudesta Kodiaqistakin tulee tarjolle pistokehybridi, jossa on parhaimmillaan yli 100 kilometrin sähköinen toimintasäde.

Vuonna 2025 vuorossa ovat seuraavan sukupolven malleiksi mainostetut Enyaq ja Enyaq Coupe, joiden kohdalla kyse lienee todellisuudessa vain faceliftistä. Isompi seitsemänpaikkainen sähkö-SUV on puolestaan tulossa vuotta myöhemmin. Tästä mallista Skoda on antanut jo esimakua Vision 7S -nimisen konseptiauton avulla. Tuotantoversiosta tulee kolmen penkkirivin perhe-SUV, jonka pitäisi tarjota 4,9 metrin pituutensa myötä todella reilut tilat.

Kuva: Skoda
Kuva: Skoda

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat