Skoda julkaisi tiiserikuvan uuden Fabian sisustasta – napeista ei onneksi luovuta täysin

Skoda Fabia on kamppaillut menestyksekkäästi pikkuautojen ostajien sieluista jo vuodesta 1999 lähtien. Tällä hetkellä kaupoissa on vielä kolmannen sukupolven malli, joka saa kuitenkin pian tehdä tilaa seuraajalleen.

Neljännen sukupolven Fabia esitellään ensi viikolla. Jännitystä ylläpitääkseen tšekkimerkki on julkaissut uutuudestaan jo lukuisia tiiserikuvia, ja nyt sellainen näytettiin sisustasta. VW-konsernin muiden viime aikojen uutuuksien perusteella voisi odottaa tai jopa pelätä, että Fabiassakin lähes kaikkia toimintoja hoidettaisiin käytännössä vähemmän optimaalisesti toimivalta kosketusnäytöltä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Skodassa on onneksi säilytetty monia perinteisiä nappejakin.

Niitä löytyy tuttuun tyyliin vaihdekepin vierestä, ja DSG-automaatin valitsin sekä käsijarrukahvakin ovat hyväksi havaittua perinteistä mallia. Myös lämpötilan ja ilmastoinnin säädöt hoidetaan omilla napeilla ja kierrettävillä nupeilla, jotka ovat käytössä moninkertaisesti kosketusnäyttöä etevämmät. Toki Fabiankin kojelaudan keskeltä löytyy muille toiminnoille pyhitetty ruutu, jonka koko on perusmallissa 6,8 tuumaa. Lisähintaan saataville tulee myös 9,2-tuumainen näyttö.

Digitaalimittaristo on puolestaan 10,2-tuumainen. Kaksipuolainen ratti on vastaava kuin uudessa Octaviassa, ja kojelaudan päiden pyöreät ilmasuulakkeet tuovat puolestaan mieleen juuri faceliftatun Seat Ibizan ja Aronan. Kojelaudan keskiosan ilmasuulakkeet ovat vaeltaneet kosketusnäytön alle esimerkiksi uuden Octavian ja VW Golfin tyyliin.

Suosittelemme

Perinteinen linja jatkuu myös pellin alla. VW-konsernin monen muunkin pikkuauton alta löytyvän MQB A0 -perusrakenteen varaan tehtyä Fabiaa vauhdittaa joko yksilitrainen vapaasti hengittävä bensakolmipytty tai saman voimanlähteen turbolla varustettu versio. Huippumallina palvelee 150-heppainen turbonelonen, mutta dieseleitä tai hybridejä Skoda pikkuauton moottorivalikoimassa ei nähdä. Ulkonäön osalta odotettavissa ovat ainakin takaluukun kannen puolelle jatkuvat takavalot sekä entistä terävämmät linjat keulailmettä myöten. Lopullinen totuus selviää 4.5., jolloin Fabian virallinen esittely koittaa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat