Skoda esitteli suosikkikatumaasturinsa maastoversion – Karoq Scoutissa on neliveto vakiona

Skoda lähti ensimmäistä kertaa katumaasturimarkkinoille jo pian 10 vuotta sitten, kun persoonallisen näköinen Yeti lanseerattiin kompaktien SUV:ien luokkaan. Auton tyyli oli ehkä liiankin omaleimaista, koska Yeti muuttui faceliftissä huomattavasti tavanomaisemman näköiseksi, ja lopulta se joutui Seat Atecan sisarmallina toimivan Karoqin korvaamaksi. Karoq esiteltiin viimesyksyisessä Frankfurtin autonäyttelyssä, ja auto on käynyt siitä lähtien kaupaksi kuin häkä. Toimitusajat ovat pahimmillaan venyneet yli puolen vuoden mittaisiksi, joten isomman Kodiaqin kaltainen hillitty tyyli tuntuu vetoavan ostajiin.

Tšekkimerkki on lanseerannut Kodiaqista jo aiemmin maastohenkisen Scout-version, joka tuntuu hieman paradoksaaliselta katumaasturista puhuttaessa. Lisämaastomeikki sopii kuitenkin mainiosti SUV-luokan autoon, ja paketin mukana tuleva neliveto parantaa luonnollisesti kulkua vaikeissa olosuhteissa. Nyt Skoda sovelsi samaa reseptiä pykälää pienempään Karoqiin, josta tulee tšekkimerkin kolmas Scout-malli Kodiaqin ja farkku-Octavian lisäksi.

Karoq Scoutissa on sisarmalliensa tapaan lisää muovikatteita helmoissa. Hopeanväriset osat sointuvat hyvin samaa sävyä edustavien peilinkoteloiden kanssa, ja autossa on vakiona 18-tuumaiset vanteet. Tuumaa suuremmat kiekotkin ovat tarjolla lisähintaan, ja lisäksi Scoutin erityisstatusta korostetaan etulokasuojien logoilla sekä tummennetuilla takalaseilla.

Sisällä on puolestaan yhdistelty mustaa ruskeaan jalopuuhun tai ainakin siltä näyttävään muoviin. Penkeissäkin on Scout-logot, ja erikoisherkkujen listalle kuuluvat myös ruostumattomasta teräksestä tehdyt polkimet, ledeillä toteutettu tunnelmavalaistus sekä täysin digitaalinen mittaristo.

Suosittelemme

Tekniikan puolella tärkeintä on vakiovarusteisiin lukeutuva neliveto. Bensamoottoriksi tarjotaan 1,5-litraista TSI-turbonelosta, joka tuottaa 150 hevosvoimaa. Dieselpuolella vaihtoehtoja on puolestaan kaksi, koska kaksilitraista TDI:tä saa sekä 150- että 190-heppaisena tehoversiona. Kuusipykäläinen manuaali palvelee vakiovaihteistona, mutta lompakkoa raottamalla Scoutin voi tilata myös seitsemänvaihteisella DSG-automaatilla. Tehokkaamman dieselin parina automaatti on aina vakiona.

Karoq Scout esitellään suurelle yleisölle lokakuussa ovensa avaavassa Pariisin autonäyttelyssä, ja myynti starttaa pian sen jälkeen. Suomeen autoa voidaan odotella ensi vuoden alussa.

Lue lisää