Singer esitteli ensimmäisen avoautonsa – lähtökohtana palvelee Porsche 930 Turbon upea uudelleentulkinta

Amerikkalainen Singer Vehicle Design on noussut maineeseen upeilla restomod-tyylisillä tulkinnoillaan klassisista Porsche 911:istä. Viime talvena Singer kohahdutti automaailmaa 930 Turbon pohjalta tehdyllä Turbo Studylla, ja nyt vuorossa on tämän mallin avoversio.

Se on ainakin toistaiseksi yksittäiskappale, joka tehdään nimettömäksi jäävän asiakkaan toiveesta. Metallipunainen herkkupala on samalla Singerin historian ensimmäinen avoauto, jonka myötä firma pääsee tulkitsemaan uudelleen myös tätä kappaletta Porschen historiasta. Singerin perustaja Rob Dickinson korostaakin, kuinka aivan ensimmäinen Porsche oli avoauto, mutta toki 1940-luvun lopun Sport 356/1:stä on pitkä matka 930 Turboon.

Turbo Stydyn pohjalta tehdyn avon kori on umpimallin tavoin hiilikuitua. Auton linjoja on modernisoitu hienovaraisesti hukkaamatta alkuperäistä tyyliä, ja hiilikuidun käytöllä saavutetaan painonsäästön lisäksi myös jäykempi rakenne. Cadiz Red -metallipunaisella maalattua namupalaa vauhdittaa legendaarisen Mezger-bokserikuutosen pohjalta rakennettu mylly, jonka iskutilavuus on suurennettu 3,8 litraan. Ilmajäähdytteinen kone on saanut myös kaksi turboa sähköisillä hukkaporteilla ja räätälintyönä tehdyt välijäähdyttimet.

Punaisen avon voimanlähde tuottaa omistajan toiveiden mukaisesti 517 hevosvoimaa, jotka välitetään takapyörille kuusivaihteisen manuaalin kautta. Haluttaessa nelivetokin on saatavilla, ja Turbo Studyn pohjalta tehdyt autot olisivat Singerin mukaan omimmillaan gran turismo -henkisinä pitkän matkan taittajina. Tätä tarkoitusta palvelee matalampiviritteinen 456-heppainen versio, jossa painotetaan käyttömukavuutta.

Suosittelemme

Oman autonsa voi räätälöidä Singerin kanssa pitkälti esimerkiksi iskunvaimentimien säätöjen, jarrujen sekä luistoneston suhteen. Edes lähtöhintaa ei kerrota julkisesti, mutta summa riippuu luonnollisesti asiakkaan toiveiden laajuudesta.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat