Seuraava sähkö-Bemari tulossa – baijerilaismerkki julkaisi tiiserikuvan uudesta iX1:stä

Viime viikolla saatiin päivitellä jättimäisellä munuaismaskilla ja viirumaisilla valoilla varustettua BMW i7:ää, josta julkaistiin ensimmäiset tiiserikuvat. Nyt on puolestaan paljon pienemmän iX1:n vuoro.

Baijerilaiset julkaisivat tästäkin uutuudesta ensimmäisen tiiserikuvan ja kertoivat samalla, että kompakti sähkö-crossover esitellään koko komeudessaan vielä tämän vuoden aikana. Vähän sitä ennen lanseerataan myös polttomoottoreilla ja hybridivoimanlähteillä varustetun X1:n seuraava sukupolvi, jonka pohjalta sähköauto tehdään.

Tiiserikuva kertoo, että iX1 saa tuiman oloisen katseen ajovaloumpioiden ledien sekä mahdollisesti puskuriin sijoitettujen lisäledinauhojen myötä. Tässäkin BMW:ssä on kookkaan oloinen munuaismaski, mutta uuden 7-sarjan tai i7:n kaltaisista jättimunuaisista ei kuitenkaan tarvitse puhua. Sähköautossa maski on varmasti umpinainen, ja sitä kiertävät BMW:n i-mallien tunnusmerkiksi nousseet siniset raidat. Niitä löytyy puskuristakin, jossa vaikuttaisi olevan myös isoja ilmanottoaukkoja sähkötekniikasta huolimatta.

Suosittelemme


Tyylikkäimmät vaatteet ja asusteet myy Care of Carl.

Muita muotoja joudutaan vielä arvuuttelemaan, mutta salavalokuvien perusteella X1:n ja sen myötä myös iX1:n tyyli on entistä lähempänä BMW:n isompia katumaastureita. Tietoviihdejärjestelmän ja koko auton liitettävyysmahdollisuudet ovat puolestaan BMW:n toimitusjohtaja Oliver Zipsen mukaan samalla tasolla tulevan XM-lippulaivan sekä pikapuoliin faceliftin saavien 3-sarjan ja X7:n tasolla.

X1:een ja iX1:een tulee siis digiajan mukainen kojelauta, jonka tunnuspiirteenä toimii leveä kaareva näyttö. Käyttöjärjestelmänä toimii sama BMW Operating System 8 kuin esimerkiksi uudessa 2-sarjan Active Tourerissa. BMW mainostaa uutta iX1:tä kompaktiksi mutta tilavaksi, joten ohjaamon mitat kasvavat todennäköisesti nykyiseen X1:een verrattuna. Kulusta vastaa puolestaan viidennen sukupolven eDrive-sähkövoimalinja, jonka pitäisi mahdollistaa noin 410-440 kilometrin toimintasäde WLTP-standardin mukaan mitattuna.

LähdeCarscoops
-- MAINOS --spot_imgspot_img
spot_img

Lue lisää