Sedän sedan tuli tiensä päähän – porrasperäisen VW Passatin tuotanto päättyi Euroopassa

Volkswagen Passat on kuulunut saksalaismerkin valikoimaan jo kohta 50 vuoden ajan. Jatkossa Passatia saa kuitenkin vain farmarina, koska Euroopan markkinoiden sedanin tuotanto päättyi.

Syyt tähän ovat puhtaasti kaupalliset, koska suurin osa myydyistä Passateista on ollut jo pitkään Variant-farkkuja useimmissa Euroopan maissa. Lisäksi VW tarjoaa samalta pohjalta tehtyä luiskaperäistä Arteonia, jota ei kuitenkaan myydä enää Suomessa. Täällä saatavilla on vain Arteon Shooting Brake tyylikkäämpänä vaihtoehtona farmari-Passatille.

Alun perin porrasperäisen Passatin piti poistua tuotannosta nykyisen B8-sukupolven valmistuksen päättyessä vuonna 2023, mutta sedan katosikin näyttämöltä jo aiemmin. Myös Amerikan markkinoiden sedan-Passatin tuotanto loppuu pikapuoliin, vaikka sikäläisellä Passatilla ei olekaan nimeä lukuun ottamatta juuri mitään yhteistä Euroopan version kanssa.

Vanhalla mantereella yhdeksännen sukupolven Passatia voidaan odotella myyntiin vuona 2023. Auto tehdään nykymallin alta löytyvän MQB-pohjalevyn edelleenkehitetyn version varaan, mutta korimallina on tarjolla ainoastaan Variant-farmari. Passat Variant saa jatkoa, koska se on ollut hyvin suosittu varsinkin yritysasiakkaiden keskuudessa. Sähkö on tulossa kuitenkin voimalla tähänkin autoluokkaan, ja jatkossa Volkswagenin mallistoon kuuluu myös täyssähköinen vaihtoehto Passatille.

Suosittelemme

Se on Aero B -projektinimen alla kulkeva uutuus, joka on jo bongattu salavalokuvaajien linsseillekin. Kuvissa on nähty vasta sähköauton sedan-versio, mutta myyntiin tulee myös farmari, josta ID Space Vizzion -niminen konsepti antoi esimakua jo pari vuotta sitten. Kaiken todennäköisyyden perusteella tuotantoauto saa jonkin ID-alkuisen nimen Volkkarin muiden sähköautojen tapaan. Auton esittely saattaa tapahtua vielä tämän vuoden loppupuolella tai viimeistään vuoden 2023 alussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat