Saksalaisfirma aikoo tehdä 22 restomod-tyylistä Kuplavolkkaria – hinnat alkavat 570 000 eurosta

Klassikkoautojen pohjalta tehdyt modernisoidut restomodit ovat nousseet suureen suosioon. Nyt leikkiin lähtee mukaan Milivié-niminen uusi tulokas Saksasta, joka pyytää lähes poskettomalta kuulostavaa hintaa modifioidusta Kuplavolkkarista.

Insinööri Jonathan Englerin perustama firma on valinnut lähtökohdakseen Saksassa valmistetun Kuplan viimeisen evoluutioversion, eli kaarevalla tuulilasilla varustetun 1303:n. Tarkoituksena on tehdä 22 kappaleen erä viittauksena alkuperäisen Kuplavolkkarin 22 miljoonan yksilön valmistusmäärään. Lähtöhinnaksi kerrotaan huimat 570 000 euroa, mikä selittyy ainakin osin työmäärällä. Kunkin auton parissa vierähtää nimittäin yli 1000 työtuntia, ja ainoastaan peruskori sekä pohjalevy jätetään ennalleen.

Ulkoa Milivién luomuksen tunnistaa edelleen välittömästi Kuplaksi mittavista muutoksista huolimatta. Esimerkiksi lokasuojat ovat paljon alkuperäistä leveämmät, ja nokkapeltikin kasvaa pituutta. Lisäksi kaarevan tuulilasin alareunaa siirretään edemmäs, ja kromiosista luovutaan käytännössä kokonaan. Valoina tuikkivat modernit ledirinkulat niin edessä kuin takana, ja nykyaikaista linjaa edustavat myös korin pintaan upotetut ovenkahvat sekä Porsche-tyyliset peilit. Ankanpyrstötyyppinen spoilerikin on vahva viittaus Porscheen, ja viisipuolaiset vanteet ovat peräti 19-tuumaiset.

Kuplan alkuperäiset alustarakenteet korvataan päällekkäisillä kolmiotukivarsilla varustetulla erillisjousituksella sekä edessä että takana. Voimanlähteenä palvelee tarkalleen 2,28-litrainen bokserinelonen, jota ruokitaan Weberin tuplakaasuttimilla. Pakokaasut poistuvat ruostumattomasta teräksestä valmistetun putkiston kautta, ja vaihteistona palvelee vanhemmasta Porsche 911 Carrera 2:sta lainattu nelipykäläinen automaatti, joka tarjoaa myös manuaalimoodin. Hidastuvuudesta huolehtivat puolestaan 343-milliset levyjarrut.

Suosittelemme

Sisustakin laitetaan täysin uusiksi. Kojelaudan erottuvin elementti on leveä ruutu, joka koostuu kahdesta 12,3-tuumaisesta näytöstä. Grafiikat ovat kuulemma Milivién oman softapuolen käsialaa, ja kojelaudasta löytyy niin avoimia säilytyslokeroita kuin pianolakattuja puukoristeitakin. Oviverhoilujen inspiraatio on kuulemma saatu Porsche 911:stä. Jokaiselle neljälle matkustajalle on oma lämmitetty hiilikuituinen kuppipenkkinsä, ja varustelu sisältää monia muitakin moderneja herkkuja. Niiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi puhelimen langaton latausmahdollisuus, USB-pistokkeet, yhdeksällä kaiuttimella varustettu äänentoistojärjestelmä, tuplakamera, parkkitutkat, valo- ja pyyhinautomatiikka, sähköinen ohjaustehostus sekä ilmastointi.

Jokaisen auton mukana tulee myös sisäväriin sointuva matkalaukku, jonka designista vastaa Bill Amberg. Milivié ottaa kuulemma jo varauksia vastaan, ja ensimmäinen yksilö on tarkoitus toimittaa ensi vuoden heinäkuussa. Suunnitelmien mukaan kaikki 22 autoa on valmistettu toukokuuhun 2025 mennessä, jos maailmasta löytyy tarpeeksi paljon riittävän varakkaita Kupla-faneja.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat