Saksalainen restomod-projekti etenee – modernin Giulia Quadrifoglion tekniikalla varustettu Alfa Romeo GT näyttää tältä

Saksassa majaansa pitävä Emilia Auto kertoi viime vuoden lopulla restomod-suunnitelmistaan. Firman ideana oli yhdistää Alfan klassisen coupén kori modernin Giulian tekniikkaan, ja projekti on nyt edennyt luonnoskuvien asteelle.

Emilia Auto on kuulemma saanut luomuksestaan jo muutamia tilauksia, ja auton prototyyppi on parhaillaan työn alla. Saksalaisten projektissa hyödynnetään 1960- ja 1970-lukujen Alfa Giulia GT Coupen koria, joten tekniikan lainaaminen uudesta Giuliasta ei kuulosta miltään pyhäinhäväistykseltä. Vuosikymmeniä ulkoasua tuoreempi tekniikka on kuitenkin sen verran eri kaliiberia, että vanhan Giulian koria pitää muokata kattavasti.

Quadrifoglion 2,9-litrainen tuplaturbo-V6 vaatii esimerkiksi sen verran isot välijäähdyttimet, että koria on pitänyt jatkaa 40 millillä. Auton keulalla tarvitaan myös alkuperäistä isompia ilma-aukkoja, jotta sekä voimanlähdettä että jarruja saadaan jäähdytettyä tarpeeksi tehokkaasti. Pyöränaukotkin ovat reilusti alkuperäistä suuremmat, ja sama koskee myös vanteita. Niiden design on lainattu klassikosta, mutta muhkeamman koon ansiosta taakse mahtuvat modernit jarrut jotka myös jäähtyvät riittävästi.

Konepellin etureunan tunnusomainen pykälä on saatu säilytettyä, mutta pellin keskiosaan on sovitettu modernin Giulian kaltainen pullistus Ferrari-pohjaisen 540-heppaisen voimanlähteen sovittamiseksi nokalle. Moderneihin herkkuihin kuuluvat myös keskikonsoliin sijoitettava 8,8-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö, ilmastointi sekä nykyaikaiset ledivalot niin edessä kuin takana. Saatavilla on myös peruutuskamera, jos asiakas sellaisen haluaa.

Suosittelemme

Restomodista pyydettävällä 400 000 eurolla saa monia muitakin räätälöintejä ostajan toiveiden mukaan. Asiakas saa päättää ulkovärin lisäksi mm. sisämattojen, vanteiden, turvakaarten, kattoverhoilun sekä jarrusatuloiden sävyn. Lisäksi valittavissa ovat esimerkiksi kojelaudan verhoilumateriaali sekä äänentoistojärjestelmän tyyppi. Vapaita tuotantoslotteja olisi kuulemma vielä jäljellä oman restomodin saamiseksi alle ensi vuoden loppupuolella, joten tarpeeksi paksulompakkoiset Alfa-fanit voivat olla yhteydessä Saksan suuntaan.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat