Rolls-Roycekin on nyt täyssähköinen – coupé-korinen Spectre astuu Wraithin saappaisiin

Rolls-Roycen tavaramerkkinä on ollut koko sen historian ajan kuiskaavan hiljainen käynti. Nyky-Rollsien pellin alta löytyvä V12 lienee paras polttomoottori tämän tavoitteen saavuttamiseen, mutta sähkömoottori on vieläkin hiljaisempi.

Niinpä voisi sanoa, että Rolls-Roycea parempaa lähtökohtaa huippuylelliselle sähköautolle ei voi juuri olla. Brittimerkki kertoi jo jonkin aikaa sitten kehittävänsä täyssähköistä Spectre-coupéa Wraithin seuraajaksi, ja autosta on nähty monenlaisia tiiserikuviakin. Nyt julkisuuteen tuotiin valmis tuote, joka on ilahduttavan Rolls-Royce-mainen täyssähköisestä voimanlähteestä huolimatta.

Ensimmäiset autot luovutetaan asiakkaille vasta ensi vuoden loppupuolella, joten hinnatkin selviävät vasta myöhemmin. Se on kuitenkin tiedossa, että Spectre sijoittuu verottomalta hinnaltaan Cullinan-katumaasturin ja ison Phantomin väliin. Muotoilultaan uutuus on ilahduttavan puhdaslinjainen, ja esimerkiksi nokan ”kaksikerroksisten” valojen tyylikkäästä sijoittelusta voisi ottaa oppia myös emomerkki BMW. Auton umpinainen maski vaikuttaa tähänastisia Rollseja matalammalta ja leveämmältä, kun taas kattolinjan pääpiirteet ja kaappariovet löytyvät myös edeltäjästä.

Muodot huipentuvat hieman veneperämäiseen takapäähän, jota reunustavat kapeat pystysuuntaiset leditakavalot. Ledejä löytyy myös valaistusta maskista 22 tuikun verran, ja 23-tuumaisten vanteiden designia on viilattu aerodynamiikan ehdoilla. Osansa ilmanvastuksen optimoinnista on saanut jopa Rollsin legendaarinen keulafiguuri, joten britit ottavat sähköautoilun mukanaan tuomat haasteet ilmeisen tosissaan. Sisusta noudattaa puolestaan Rolls-Roycen perinteistä kaavaa, mutta sisäkaton ledeillä toteutettu ”tähtitaivas” ulottuu nyt oviin asti ja matkustajankin eteen on tuotu oma näyttönsä.

Suosittelemme

Vaikka Spectre on tehty alumiinisen spaceframe-rakenteen varaan, se painaa massiiviset 2975 kiloa. Pelkän akkupaketin massa on 700 kiloa, ja sen integrointi korirakenteeseen tekee sähkö-coupésta 30 prosenttia vääntöjäykemmän kuin yksikään tähänastinen Rolls-Royce. 3210 millin akselivälin pitäisi taata väljät oltavat takapenkkiläisillekin, mutta akkukapasiteettia ei vielä kerrota. Kun lähes kolmen tonnin painoisen möhkäleen toimintasäteeksi WLTP-standardin mukaan ilmoitetaan 520 kilometriä, akun kapasiteetti on todennäköisesti yli 100 kWh.

Sähkövoimalinjan yksityiskohdatkin pidetään vielä hämärän peitossa, mutta 585 hevosvoiman huipputeho ja 900 newtonmetrin maksimivääntö ovat jo tiedossa. Supertehokkaiden sähköautojen aikakaudella nämä lukemat eivät shokeeraa, mutta Spectre kiihtyy kuitenkin niiden turvin 4,5 sekunnissa nollasta sataan. Mukavuutta kehutaan puolestaan taikamattotasoiseksi Rollsin Planar-jousituksen ansiosta, joka poistaa suorilla kallistuksenvaimentimet pois pelistä. Mutkissa ne ovat taas käytössä, ja ajettavuutta optimoivat myös mukautuvat iskunvaimentimet sekä nelipyöräohjaus.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat