Roadster-ikonia ei muuteta liiaksi – Mazda pitää samasta reseptistä kiinni myös MX-5:n seuraavassa sukupolvessa

Mazda MX-5 on kuulunut markkinoiden hauskimpien avoautojen joukkoon jo yli 30 vuoden ajan. Tätä nykyä sen kilpailijat ovat harvassa, mutta japanilaismerkki pitää perinteisestä reseptistään kiinni myös tulevaisuudessa.

Kaksipaikkaiset roadsterit olivat hyvin trendikkäitä 1990-luvulla, jolloin brittisporttien perinteet henkiin herättänyt MX-5 sai kilpailijoita monelta muultakin merkiltä. Nykyään suurin osa niistä keskittyy katumaastureihin, jotka näyttelevät yhä tärkeämpää osaa myös Mazdan mallistossa. MX-5:llä on kuitenkin niin ikonien asema valmistajansa valikoimassa, että sen tulevaisuus ei ole uhattuna edes crossoverien ja SUV:ien väliin puristettuna.

Mazdan tuotekehityksestä ja insinööritoiminnoista Euroopassa vastaava Joachim Kunz kertoi brittiläiselle Autocarille, että merkki aikoo pitää MX-5:n valikoimassaan ”ikuisesti” nykyisen kokoisena sekä samalla konseptilla ja polttomoottorilla varustettuna. Kunzin mukaan myös MX-5:n sähköistäminen on kuitenkin jossakin vaiheessa väistämättömästi edessä, mutta auton puritaanisuudesta aiotaan pitää silloinkin kiinni.

MX-5 on kuulemma Japanin pääkonttorin lempilapsi, joten Mazdan Euroopan osasto ei pääse osallistumaan sen kehitystyöhön yhtä paljon kuin massamallien kohdalla. Merkki aikoo siis pitää kiinni MX-5:n kompaktista koosta, kevyestä painosta, takavedosta ja polttomoottorista, mutta aivan kaikki ei varmasti säily ennallaan. Mazda on juuri esitellyt isommissa katumaastureissa hyödynnettävän upouuden takavetoisen perusrakenteen, josta saatetaan hyödyntää muutamia komponentteja myös seuraavassa MX-5:ssä.

Suosittelemme

Lisäksi roadsterin pellin alla saatetaan nähdä miedolla hybridijärjestelmällä täydennetty Skyactiv-X-bensakone. Miedon hybridijärjestelmän avulla saataisiin kohennettua suorituskykyä, mutta toisaalta paino ei nousisi samaan malliin kuin järeämmissä hybridiratkaisuissa. Joachim Kunzin mukaan MX-5:n sukupolvien kymmenen vuoden malli-ikä ei ole Mazdalle mikään ongelma, joten viidennen sukupolven MX-5:tä voidaan odotella markkinoille vuoden 2024 tienoilla. Nykyinen ND-koodilla tunnettu MX-5 debytoi nimittäin vuonna 2014.

Mazda MX-5 Miata

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat