Ralliprofessorin kisaratsu vuodelta 1961 on myynnissä – Rauno Aaltosen vanha Mersu päätyy todennäköisesti ulkomaille

Isoa neliovista Mersua ei ihan heti mieltäisi hyväksi ralliauton aihioksi, mutta 60 vuotta sitten asia oli toisin. Suomalaisten Flying Finns -maineeseen vahvasti vaikuttanut ”ralliprofessori” Rauno Aaltonen voitti vuonna 1961 Jyväskylän Suurajot W111-korisella Mercedes-Benz 220 SE:llä, joka on pian myynnissä Saksassa järjestettävässä huutokaupassa.

Hillityillä takasiivillä varustettu 220 ei ollut omana aikanaankaan mikään sporttinen valinta nokalla hurisevasta suorasta kuutosesta huolimatta, koska 2,2-litraisella myllyllä oli kuljetettavanaan pienempiin kilpailijoihin verrattuna huomattava 1334 kilon paino. Massa teki kuitenkin Mersusta lujan, joten autosta tuli yllättävän suosittu myös rallipoluilla. Omimmillaan ruiskukuutosella varustettu Ässämersun edeltäjä oli pitkän matkan koitoksissa, minkä osoittaa esimerkiksi voitto vuonna 1961 Algeriasta Kapkaupunkiin kulkeneessa Afrikan halkaisseessa rallissa.

Toisaalta autolla yllettiin ykkössijalle myös edellisvuoden Monte-Carlossa, jossa ei ole pulaa syheröisistä serpentiiniteistä. Myös Suomen nouseva ralliässä Rauno Aaltonen päätyi Mersuun, mihin oli varmasti vaikutuksensa Aaltosen isän omistamalla Mercedes-liikkeellä miehen kotikaupungissa Turussa. Rauno Aaltonen starttasi 220 SE:llä vuoden 1960 Jyväskylän Suurajoihin, jossa saaliiksi tuli yleiskilpailun seitsemäs sija. Seuraavalle vuodelle toiveet olivat vielä korkeammalla Aaltoselle luvatun tehdaskilpurin myötä, mutta se jäi valitettavasti pelkäksi haaveeksi.

Niinpä hätäratkaisuna palveli uuden 220 SE:n nappaaminen suoraan Aaltosen isän Mersu-myymälästä ja auton pikaiset muutostyöt rallikäyttöä varten. Vuoden 1961 kilpuri sai edellisvuoden autosta tutun EH-220-rekisterinumeron, ja auton sovitettiin myös vakiota kevyempi takapenkki, jäykemmät jouset sekä amerikkalaisesta Kaiserista napattu etupuskuri, joka oli Mercedeksen omaa puskuria kevyempi. Stuttgartin tehdaskin tuli sen verran vastaan, että sieltä toimitettiin Aaltoselle kahdeksan 15-tuumaista peltivannetta.

Suosittelemme

Tämä kerta toi tulokseksi täysosuman, ja niinpä Rauno Aaltonen juhli ”Jyskälän” maalissa voittoa yli viiden minuutin erolla Citroën ID 19:llä toiseksi ajaneeseen Pauli Toivoseen. Rallin jälkeen Aaltosen perhe palautti Mersun takaisin vakiokuntoon, ja se myytiin Harri Tuomi -nimiselle herralle. Auto pintautui uudestaan esiin vuonna 1999, jolloin se sai MAM-29-museokilvet. Hieman myöhemmin Mersuun palautettiin rallista tutut EH-220-laatat, jotka siinä ovat edelleen.

Vuonna 2001 auto päätyi Juha Liukkoselle, ja se on ollut pitkään näytteillä Kangasalla Mobilian rallimuseossa. Ralliasuun palautettu Mersu lähti Mobiliasta vasta viime toukokuussa viimeisimmälle omistajalleen, ja viime kuukausina siihen on asennettu aikakausikorrekti akku sekä uusittu eri letkuja ja johtoja. Lisäksi auton nokalla on jälleen aktiiviaikojen kaltainen Kaiserin puskuri.

Tällä hetkellä ralli-Mercedes on esillä tietoineen RM Sotheby’s -huutokauppakamarin sivuilla, koska auto myydään Münchenissä 26.11. pidettävässä huutokaupassa. Ennakkohinnaksi kerrotaan 80 000 – 130 000 euroa, ja ostaja löytyy hyvin todennäköisesti Suomen rajojen ulkopuolelta.

Lue lisää