Puristit voivat huokaista syvään – uudessa Porsche 911 GT3:ssa on yhdeksään tuhanteen kiertävä vaparikone ja alle seitsemän minuutin kierrosaika Nürburgringillä

Porsche 911:n GT3-mallit ovat pitäneet vapaasti hengittävien bokserikoneiden lippua kunniakkaasti korkealla jo yli 20 vuoden ajan. Tämä perinne ei onneksi katkea vieläkään, ja uudesta 992-sukupolven GT3:sta on houkuteltu entistäkin enemmän kierroksia.

Tiiserikampanjan jälkeen koko komeudessaan julkisuuteen tuotu 911 GT3 lienee vuoden odotetuimpia urheiluautouutuuksia. Tärkein voidaan kertoa heti kärkeen, eli perässä kiljuu jatkossakin nelilitrainen vaparibokseri. Myllyä on jatkokehitelty monin tavoin, ja se on saanut mm. uudet männät sekä kuivasumppuvoitelun. Porsche kertoo, että moottori on käytännössä identtinen uuden GT3 Cup -kilpurin voimanlähteen kanssa, ja kaasuvasteenkin pitäisi olla kilpa-autotasoa.



Numeroissa voimavarat kirjataan 510 hevosvoiman huipputehoon ja 470 newtonmetrin maksimivääntöön, eli lukemissakin on jonkin verran kasvua edeltäjään verrattuna lainsäädännön määräämästä hiukkassuodattimesta huolimatta. Vielä vaikuttavammalta kuulostaa vasta 9000 kierroksen kohdalta löytyvä punaviiva, joka on todellinen harvinaisuus urheiluautoissakin nykyisinä turboahdettujen downsizing-koneiden ja hybridivoimanlähteiden aikoina. Puristeille tarjotaan vieläkin enemmän nannaa, koska GT3:een saa jatkossakin perinteisen kuusivaihteisen manuaalin.





Suositumpi vaihtoehto lienee kuitenkin seitsemänpykäläinen PDK-kaksoiskytkinvaihteisto. Sillä varustettu GT3 pinkaisee satasen nopeuteen 3,4 sekunnissa ja yltää 318 km/h:n huippunopeuteen. Manuaalilaatikolla nollasta sataan -rykäisy vie parhaimmillaan 3,9 sekuntia, mutta huipuiksi kerrotaan tasan 320 km/h. Nürburgringin Nordschleifen kierrosajaksi on kellotettu puolestaan tarkalleen 6:59.927 minuuttia, mikä on yli 17 sekuntia vähemmän kuin edeltäjän kohdalla. Aika saavutettiin lisävarustelistalta löytyvillä katulaillisilla ratakumeilla, joita on aiemmin saanut vain 911:n RS-malleihin.

Ajettavuutta kohentavat mm. kasvanut eturaideleveys ja etujousituksessa hyödynnetyt päällekkäiset kolmiotukivarret. Takana luotetaan edelleen monivarsituentaan, mutta yksikään jousituksen komponentti ei ole identtinen nykyisten 911 Carrera -mallien kanssa. Vaikka 992-sukupolven GT3 on kasvanut jonkin verran, paino on käytännössä ennallaan. Manuaalimallin massaksi kerrotaan 1418 kiloa, kun taas PDK-versio painaa 1435 kiloa. Tämä on saavutettu esimerkiksi hiilikuituvahvisteisesta muovista valmistetulla nokkapellillä sekä spoilereilla, ja ikkunatkin on tehty normaalia kevyemmästä lasista.

Aerodynamiikkaa kohennetaan esimerkiksi säädettävällä etuspoilerilipalla, takahelman isolla difuusorilla sekä massiivisella manuaalisesti säädettävällä takasiivellä, jonka jalat ovat joutsenen kaulan malliset. Uuden GT3:n aerodynamiikkapaketti tuottaa kuulemma jo perusasetuksissaan 50 prosenttia enemmän downforcea kuin edeltäjässä, ja ratasäädöissä maaefektiä syntyy jopa 150 prosenttia enemmän.

Sisätilojen GT3-herkkuihin kuuluvat mm. halkaisijaltaan 360-millinen sporttiratti ajomoodivalitsimella ja 18 suuntaan säädettävät sporttipenkit. Niiden tilalle saa myös hiilikuituiset kuppi-istuimet, jotka säästävät painoa 11,8 kilon verran. PDK-vaihteiston valitsinkin näyttää nyt manuaalin nupilta, ja mittaristoon saa GT3:n oman Track Screen -näkymän. Ensimmäiset autot luovutetaan asiakkaille toukokuussa, ja hieman myöhemmin luvassa on myös hillitympi GT3 Touring ilman isoa takasiipeä.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.