Punaisen bussin paluu – Renndienst-teipattu VW ID. Buzz on kunnianosoitus Porschen vanhoille huoltoautoille

Sähkökäyttöinen VW ID. Buzz kumartaa vahvasti klassisen hippibussin suuntaan, joten auto on kuin luotu erilaisia retrohenkisiä teemoja varten. Nyt Volkkaria hyödyntää myös joukko hollantilaisia Porsche-jälleenmyyjiä.

Kahdeksan alankomaalaisen Porsche-diilerin huoltoautovalinta ei ole sattuman sanelema, ja ajankohtakin on valittu huolella. Porsche viettää nimittäin tänä vuonna 75-vuotissynttäreitään, joten merkin alkuajat mieleen tuova huoltoauto sopii juhlavuoteen kuin nenä päähän. Porsche käytti aikoinaan kilpatiiminsä palveluksessa Renndienst-teksteillä höystettyjä punaisia pakuvolkkareita, joista ensimmäinen oli palveluksessa vuoden 1954 Mille Migliassa.

Kuva: Porsche

T1- ja T2-sukupolven Volkswageneita hyödynnettiin 1950-luvulta aina 1970-luvulle saakka, jolloin Porschen kilpureina toimivat esimerkiksi tarunhohtoiset numerosarjat 904, 908, 910 ja 917. Pakuvolkkareilla oli osuutensa kilpa-autojen varaosien kuljettamisessa kisapaikoille, ja lisäksi ne toimivat jopa henkilökunnan yöpymispaikkoina sekä veivät kuskeja radoille ja sieltä pois. Lisäksi lavamalleilla pystyttiin kuljettamaan kokonaisia pienempiä kilpureita.

Kuva: Porsche
Kuva: Porsche

Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan ID. Buzzin Cargo-pakettiautoversiosta, vaan hollantilaisdiilerit ovat ainakin kuvien perusteella päätyneet tila-auton virkaa hoitavaan henkilömalliin. Sitä täydentää samansävyinen Taycan Sport Turismo merkin omasta valikoimasta, joten hollantilaisten jälleenmyyjien huoltoautokalusto on täyssähköinen.

Kuva: Porsche

Tekniikaltaan ID. Buzz edustaa takavetoista reilut 200-heppaista perusmallia, koska GTX-brändätty 300-hevosvoimainen nelivetoversio on vasta tulossa markkinoille. Porschen tehdaskin on muuten leikitellyt ajatuksella Renndienst-pakun uudesta tulemisesta. Aiheesta rakennettiin jokunen vuosi sitten yksittäiskappaleeksi jäänyt muotoilututkielma, jossa kuski istui kahden etumatkustajan välissä kuin McLaren F1:ssä. Tämäkään auto ei ollut puhdas paku, koska takaosaan oli sovitettu kolme erillisistuinta.

Kuva: Porsche
Kuva: Porsche

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat