Porschen suunnittelupäällikön mukaan kiinalaiset pakottavat saksalaiset muotoilemaan rohkeammin

Michael Mauer toteaa, että Kiinan rakkaus jännittävään ja futuristiseen muotoiluun pakottaa jo nyt olemaan avoimempia.

Vielä jokin aika sitten Volkswagen hallitsi Kiinan autoteollisuutta, mutta nyt perinteikäs saksalaismerkki on joutunut kamppailemaan maan kiristyneillä markkinoilla. Volkkari on saanut jo aiemmin sähköautovalmistaja Teslalta näpeilleen, mutta ennen kaikkea kiinalaiset autonvalmistajat ovat yhä vahvempia kotimarkkinoillaan.

Vastauksena laskeville myynneille Volkswagen-konsernin toimitusjohtaja Oliver Blume sanoi hiljattain, että autojen muotoilu on nyt yksi hänen tärkeimmistä prioriteeteistaan. Estetiikka muiden ominaisuuksien ohella auttaa koko VW-konsernia hillitsemään tappioita Kiinassa, ja houkuttelemaan uusia sähköautojen ostajia. Tämä olisi tietenkin hyvä uutinen saksalaisille suunnittelijoille, jotka haluavat enemmän vapauksia työnsä suhteen.

“Uudet kiinalaisyhtiöt, joilla ei ole vielä perinteitä, voivat tehdä asioita täysin eri tavalla”, Volkswagen-konsernin ja Porsche-brändin suunnittelupäällikkö Michael Mauer toteaa ykskantaan. “Pidän sitä itse asiassa positiivisena asiana suunnittelijan näkökulmasta, sillä se tekee myös päättäjistä, eli johtokunnan väestä avarakatseisempia.”

Blumen pelinavaus pakottaa myös Volkswagenin muut merkit, kuten Skodan, Cupran ja Audin kehittämään erottuvampia malleja. Viime kädessä tietenkin toivotaan, että uudenlainen keskittyminen auttaa Golfin kaltaisia historiallisia malleja kokemaan uuden renessanssin, ja lisää samalla kalliiden sähköautojen myyntiä.

Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mauer toteaa, että mieleenpainuvan ja futuristisen suunnittelun saaminen näyttämään hyvältä on hankalaa, ja vaatii paljon huolellista harkintaa vastuuhenkilöiltä.

Suosittelemme

“Minulla on aina tässä kohtaa mielikuva päässäni kivestä, joka heitetään tulevaisuuteen”, Mauer jatkaa. “Kysymys kuuluu, kuinka pitkälle heitän sen? On todellinen haaste osua haluttuun makeaan kohtaan tarkasti, ja mennä näin tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, mutta ei kuitenkaan liian pitkälle.”

Mauerin mukaan erityisesti saksalaisilla autonvalmistajilla on paljon parantamisen varaa, koska heidän on saatava luotua yhteys myös kiinalaisiin ostajiin sekä estetiikan, että auton sisäisten ominaisuuksien suhteen. Nämä ovat kaksi aluetta, jotka vaikuttavat toisiinsa. Vaikka hän ei usko, että Volkswagenin suunnittelutilanne olisi tällä hetkellä huono, Mauer toteaa, että nyt on tärkeämpää kuin koskaan saada se täysin oikein.

“Volkswagen-brändin menestys volyymi-segmentissä johtui mielestäni siitä, että suunnittelun ja muotoilun laatuun panostettiin voimakkaasti. Muotoilu ei tietenkään ole yrityksen suurin ongelma, mutta se on alue, jolla pystyy silti saavuttamaan paljon suhteellisen vaatimattomilla resursseilla.”

LähdeCarscoops

Lue lisää