Porschen sähköautoprojekti etenee

Viime syksynä pidetyn Frankfurtin autonäyttelyn yksi suurista yllätyksistä oli Porschen esittelemä täyssähköauton konsepti, joka on täsmähyökkäys Tesla Model S:ää kohtaan. Mission E -nimellä tunnetun konseptiauton tuotantoversio on brittiläisen Autocar-lehden mukaan saanut nyt J1-koodinimen. Tämä tarkoittaa sitä, että auto on päässyt virallisesti tuotekehitysvaiheeseen. Porsche ilmoitti jo viime joulukuussa, että Teslan kilpailija otetaan tuotantoon, ja sen kaavaillaan alustavasti tulevan myyntiin vuonna 2020.

Porschen kaikki muut mallit ovat joko perinteisiä polttomoottoriautoja tai hybridejä. Niinpä tulevaa sähköautoa varten suunnitellaan oma pohjalevy, jossa on tarpeeksi tilaa auton litiumioniakuille. Niiden pitäisi taata yli 500 kilometrin toimintasäde, ja tehoakin Porschen sähköautossa on todennäköisesti Teslan malliin. Konseptiversiossa oli 600 hevosvoimaa, joten tuotantomallin teholukema lienee samaa luokkaa. Sähkötykin pitäisi pinkaista nollasta sataan vain 3,5 sekunnissa, millä jäädään kylläkin hiuksenhienosti Teslalle. Amerikkalaisen sähköautopioneerin nykyinen Model S P90D kiihtyy nimittäin satasen nopeuteen parhaimmillaan jopa alle kolmessa sekunnissa.

Myös Porschen emoyhtiö Volkswagen on parhaillaan kehittämässä uutta perusrakennetta sähköautoille, mutta se on tehty selvästi erilaisia menopelejä varten kuin Porschen pohjalevy. VW:n perusrakenteen pohjalta on tulossa mm. vanhan bussivolkkarin moderni versio, Golfin sähkömallia halvempi uusi sähköauto sekä Phaetonin seuraaja, joilla ei ole mitään tekemistä Porschen kanssa. Se jää nähtäväksi, hyödynnetäänkö Porsche J1:n pohjalevyä VW-konsernin muiden premium-merkkien tulevissa sähköautoissa. Ainakin Audi on panostamassa päästöskandaalin jälkimainingeissa voimakkaasti sähkökäyttöisiin menopeleihin.

Porschen nollapäästöisten autojen kehitystyötä johtaa Stefan Weckbach, joka on aiemmin vastannut mm. merkin tuotestrategiasta ja Boxsterin kehittämisestä. Boxsterista on taannoin esitelty sähkökäyttöinen konsepti, joten aivan uudesta aluevaltauksesta ei ole kyse.

Porschen tulevaisuus ei ole kuitenkaan puristien iloksi pelkkiä sähköautoja, hybridejä tai turbokoneita. Autocar kertoi myös, että 911:n facelift-mallista vielä tulossa oleva GTS-versio on vapaasti hengittävä aiemman GTS:n tavoin. Tämä on jopa hieman yllättävä tieto, koska yleisesti luultiin, että ainoastaan GT3 ja GT3 RS saavat säilyttää vaparikoneensa jatkossakin. Ehkäpä merkin sähköautot painavat koko malliston päästöt niin alas, että vapaasti hengittäviä perinnemoottoreitakin voidaan pitää tarjolla fanien iloksi.

LähdeAutocar

Lue lisää