Porsche aikoo tehdä pistokehybridi-911:n

Nykyään mikään ei ole enää pyhää autojen osaltakaan. Jo pelkkä ajatus osittain sähköllä kulkevasta Porsche 911:stä olisi ollut täysin mahdoton vielä muutama vuosi sitten, mutta maailma muuttuu kovaa vauhtia. Autonvalmistajien mallistoja koskevat päästörajat tiukentuvat jatkuvasti, ja urheiluautomerkkienkin on pakko mukautua tilanteeseen. Porschella on jo nyt tarjolla hybridiversioita katumaastureistaan sekä isosta Panamera-sedanistaan, ja merkin keulakuvana toimiva 918 Spyder -hyperautokin on hybridi.

Kaikkien urheiluautojen äiti, eli legendaarinen Porsche 911 on kuitenkin saanut pitää bensakoneensa, vaikka niitäkin on viime aikoina pienennetty ja turboahdettu päästötalkoiden hengessä. Nykyinen 991-koodilla tunnettu korimalli esiteltiin reilut neljä vuotta sitten, ja seuraajaa odotellaan vuodelle 2018. Porschen toimitusjohtaja Oliver Blume antoi nyt saksalaiselle Westfalen-Blatt-lehdelle haastattelun, jossa hän vahvisti 911:n pistokehybridimallin olevan tulossa mallivaihdoksen yhteydessä reilun kahden vuoden päästä. Sähköavusteisesta 911:stä on liikkunut automaailmassa huhuja jo pitkään, mutta nyt asialle saatiin ensimmäistä kertaa virallinen vahvistus Porschelta.

Tavoitteena on, että hybridi-911:llä pääsisi pelkän sähkön voimin jopa 50 kilometriä. Tämä tekee ihmeitä virallisten normien mukaan laskettavalle teoreettiselle keskikulutukselle, joka on luultavasti lähes naurettavan pientä tasoa. Hybriditekniikka nostaa toki auton valmistuskustannuksia, mutta Suomen kaltaisissa, hiilidioksidipäästöjä verottavissa maissa pistokehybridiversiosta tulee hyvin todennäköisesti halvin 911. Tällä hetkellä 911:n hintaero Suomen ja esimerkiksi Saksan välillä on melkoinen, mutta tulevaisuudessa hybridimalliin hinnoissa ei liene suurta eroa.

Vihreämpää 911:tä ei ole aivan helppo tehdä, koska hybriditekniikan sullomisessa urheiluauton kuoriin on omat haasteensa. Niinpä seuraavan 911:n suunnittelussa on otettu huomioon jo etukäteen kahden voimanlähteen käyttäminen ja akkujen vaatima tila. Porschen hybridivyörytys ei jää tähän, vaan merkin tavoitteena on tarjota sähköavusteiset versiot kaikista malleistaan. Niinpä sellaisia voidaan jossakin vaiheessa odotella myös keskimoottorisporttien, eli 718 Boxsterin ja Caymanin seuraajien pohjalta.

Lisäksi Porsche tekee puhtaan sähköauton Teslan kilpailijaksi. Syksyllä esitelty Mission E -konsepti jatkojalostetaan yli 600-heppaiseksi ja 500 kilometrin toimintasäteen tarjoavaksi tuotantomalliksi, jonka valmistukseen merkin Stuttgartin tehtailla investoidaan peräti miljardi euroa. Sähkö-Porschen pitäisi tulla myyntiin vuosikymmenen loppuun mennessä, ja se on osa VW-konsernin sähköautovyörytystä päästöskandaalin jälkimainingeissa. Aivan kaikkia perinteitä ei olla kuitenkaan heittämässä roskakoriin, koska Porsche ei ole lähdössä mukaan kilpajuoksuun kohti autonomista ajamista. On suorastaan helpottavaa kuulla, että urheiluauton ratissa saa jatkossakin nauttia ajamisesta aivan omin käsin.

Lue lisää