Porsche 911:llä kiivettiin maailman korkeimman tulivuoren rinnettä pitkin – erikoinen projekti antaa esimakua miedommasta maastomallista

Porsche 911:n pitkään historiaan mahtuu myös erilaisia ralliautoja, ja voitettiinpa 911:n pohjalta tehdyllä 959:llä aikoinaan jopa Pariisi-Dakar-aavikkoralli. Saksalaismerkki palasi nyt tähän teemaan uuden erikoisprojektinsa myötä.

Tällä kertaa Porschen väki lähti Chileen maailman korkeimmalle tulivuorelle, jonka rinteitä kavuttiin ylös kahdella erikoisautolla. Rankasti muokatut uudet 911:t ylsivät parhaimmillaan yli kuuden kilometrin korkeuteen, kunnes jää- ja lumiseinämät tekivät etenemisen mahdottomaksi. Testitiimiä veti Romain Dumas, jonka meriittilistalle kuuluvat esimerkiksi Le Mansin voitto ja Pikes Peakin mäkikisan ennätysaika.

”Vuoristoprototyypit” tehtiin kahden 911 Carrera 4S:n pohjalta, joita vauhdittaa vakiokuntoon jätetty tupla-ahdettu bokserikuutonen. Se tuottaa meren pinnan tasolla 450 heppaa. Autojen jäähdytysjärjestelmää nostettiin kuitenkin ylemmäksi sen suojelemiseksi maastoajon kolhuilta, ja sisätiloihin sovitettiin turvakaaret, hiilikuituiset kuppipenkit sekä monipistevyöt.

350 millin maavara saatiin puolestaan aikaan portaaliakseleiden ja isojen maastorenkaiden avulla. Vaihteiston välityksiä muokattiin hitaan ajon tarkemman kontrollin ehdoilla, ja alustan suojaksi asennettiin kevlarista tehdyt pohjapanssarit. Lisäksi autot saivat Porschen Warp-Connectoriksi kutsuman järjestelmän, joka yhdistää kaikki neljä pyörää mekaanisesti toisiinsa pidon parantamiseksi epätasaisilla pinnoilla.

Suosittelemme

Samaa tarkoitusta palvelevat myös manuaalisesti kytkettävät tasauspyörästön lukot sekä steer by wire -tyyppinen ohjaus. Kaiken varalta 911:t saivat keulalleen jopa vinssin, ja koria muokattiin reilusti 310 milliä leveiden renkaiden sovittamiseksi pyöränkaariin. Testi oli Porschen mukaan menestys, mutta sen enempää stuttgartilaiset eivät suostu kommentoimaan maastoprojektinsa tavoitteita.

Vaikka asiaa ei virallisesti vielä vahvisteta, Romain Dumas Motorsportin rakentamat autot antavat hyvin todennäköisesti esimakua myyntiin tulevasta 911:n maastohenkisestä versiosta, joka saanee Dakar-mallinimen. Se on lievästi korotettuna korkeintaan crossover-henkinen, ja testiprototyypeistä napattujen salavalokuvien perusteella auton virallinen esittely on vuorossa jo lähiaikoina.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat