Julkisuuteen on putkahdellut jo pitkään kuvia Porsche 911:n testiprotoista, joissa on ollut normaalia korkeampi alusta. Saksalaismerkki on myös viime aikoina kovasti mainostanut urheiluautoikoninsa rallihistoriaa, joten tästä on ollut helppo laskea yhteen mitä Stuttgartin Zuffenhausenissa on ollut valmisteilla.
Lopputulos esiteltiin nyt koko komeudessaan, ja se tottelee Dakar-nimeä 1980-luvun aavikkorallikilpurien mukaan. Neljän vuosikymmenen takaisen aavikkoralliauton lähtökohtana palveli ensin 911 ja lopulta sen pohjalta kehitetty 959, joten nimi on oikeutettu myös historian valossa. Dakarin tärkein ero muihin 911-malleihin on jo perusasennossaan 50 milliä suurempi maavara, jota voi vielä kasvattaa 30 millin verran High Level -maastomoodissa.
Tällöin maavara ja lähestymiskulmat ovat jo katumaasturitasoa, mutta 170 km/h:n nopeuden ylityttyä jousitus laskeutuu jälleen alemmaksi. Maastomoodin lisäksi Dakar tarjoaa päällystämättömille pinnoille tarkoitetun ralliasetuksen, joka ohjaa enemmän voimaa takapäähän. Molemmissa moodeissa on käytettävissä ns. Rally Launch Control, joka mahdollistaa 20 prosenttia pyörien sutimista esimerkiksi soratielähtöjen optimoimiseksi. Näissä olosuhteissa iloa on myös Dakarin Pirelli Scorpion -renkaista karkealla kuviolla.
Ympärivuotiseen käyttöön ainakin Keski-Euroopan olosuhteissa tarkoitetut kumit ovat edessä 19- ja takana 20-tuumaiset, mutta autoon saa haluttaessa myös normaalit kesä- tai talvirenkaat. Karkeakuvioisten renkaiden vuoksi Dakarin huippunopeus on rajoitettu sähköisesti 240 km/h:n lukemaan, mutta voimanlähteen puolesta edellytyksiä olisi paljon kovempaankin kyytiin. Autoa vauhdittaa nimittäin 911 Carrera 4 GTS:stä tuttu kolmilitrainen tuplaturbokuutonen, jonka tuottamat 480 heppaa ja 570 newtonia välitetään kaikille neljälle pyörälle kahdeksanpykäläisen PDK-kaksoiskytkinautomaatin kautta.
Suosittelemme
Maastorenkaillakin nollasta sataan pyrähdetään 3,4 sekunnissa, ja Dakarin paino on onnistuttu pitämään esimerkiksi nelipyöräohjauksesta sekä dynaamisista moottorinkiinnikkeistä huolimatta 1611 kilossa. Se on vain 7,3 kiloa enemmän kuin GTS:n massa, mutta tähän pääseminen on vaatinut uhrauksensa. Niinpä autossa ei ole enää takapenkkejä ja takaspoileri on kiinteää mallia. Lisäksi nokkapelti on GT3:sta lainattu hiilikuituvahvisteisesta muovista tehty osa, lasit ovat normaalia ohuemmat ja etupenkit ovat kuppimalliset.
Ulkoa Dakarin erottaa isomman maavaran lisäksi lokasuojanreunojen ja helmojen muoviverhouksista, etu- ja takahelmojen pohjapanssarityylisistä metallikoristeista sekä punaisista hinauskoukuista. Auton katolle saa myös 42 kilon kantavuuteen yltävän telineen ledivaloineen ja jopa kattoteltan, mutta lisää erottuvuutta kaipaavat ruksivat lisävarustelistalta Saksassa noin 26 000 euron hintaisen Rally Design -paketin. Se tuo mukanaan vanhoja Rothmansin sponsoroimia tehdaskilpureita jäljittelevän sinivalkoisen värityksen raitojen sekä valkoisten vanteiden kera, ja kylkinumeroiksi voi valita mitä tahansa lukujen 0-999 väliltä.
Rothmans-tekstit ovat kuitenkin saaneet poliittisesti korrektisti väistyä Roughroads-väännöksen tieltä. Dakarin valmistusmäärä rajataan 2500 yksilöön, ja auton hinta on 911 GT3 RS -ratatykin tai supernopean Turbo S:n tasoa. Valinta näiden välillä on puhdas makuasia, mutta ainakin alppihotelin pihassa suurimman vaikutuksen tekisi varmasti ralliraidoilla höystetyllä Dakarilla.