MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Polestar 2:n kuljettajan töytäisy peuraan toi 19 000 euron korjauslaskun

Sähköautojen korjauslaskut voivat olla huimia, vaikka päällisin puolin vauriot vaikuttaisivat vähäisiltäkin.

Moottoriteiden varsilla näkyy varsinkin kesäisin joskus isojakin määriä kuolleita eläimiä, joista jokainen kertoo oman tragediansa elämän päättymisestä, ja usein nykyään myös isoista taloudellisista vahingoista auton omistajalle. Erään amerikkalaisen Polestar 2 -kuljettajan tapauksessa tapahtui törmäys peuran kanssa, mikä johti sähköauton omistajan tien korikorjaamolle.

Tällä kertaa itse kolari tuntui vain säikähdykseltä, mutta todellinen shokki koettiin vasta auton korjausarvion myötä. Korjaamo nimittäin totesi hintalapuksi yli 21 000 dollaria, eli päivän kurssilla noin 19 000 euroa vaurioista, jotka onnettomuuden jäljiltä tuntuivat varsin vähäisiltä. Itse asiassa omistajan autostaan jakamista kuvista ei äkkiseltään edes huomaa vaurioita, ennen kuin auton kuvaa tutkii tarkemmin.

$21k to fix a deer collision lol
byu/Stock-Exchange1761 inPolestar

Polestarin puskuri näyttää hieman repsottavan, ja myös ajovalossa on joitain vaurioita. Myös konepeltiin ja lokasuojaan on jäänyt joitain jälkiä. Samassa hötäkässä vaurioitui kuitenkin korin osien alle piilotettua elektroniikkaa, joka ei ole edes suurin osa aiheutuneista kustannuksista. 21 544,82 dollarin kokonaissummasta hieman yli puolet on työvoimakuluista, joita kului kaikkiaan 90,2 tuntia auton parissa. Jäljelle jääneet 10 775,40 dollaria bruttosummasta jouduttiin käyttämään uusiin osiin.

Suosittelemme


Tässä tapauksessa osa työstä meni sähköauton voimansiirron turvalliseen purkamiseen. Useampi tunti vierähti myös etuhelman korjaamiseen, konepellin oikaisuun ja ylemmän niveltangon vaihtoon. Valitettavaa kuitenkin on, että ulkoisesti vähäisiin vaurioihin nähden hämmentävän suuri korjauslasku saattaa olla hyvinkin yleistä lähitulevaisuudessa. Uutisista on jo voinut lukea tapauksista, joissa korjaamolaskun edessä asiakas putoaa polvilleen.

Ensinnäkin Polestar 2:n kaltaisten sähköautojen korjaaminen voi olla kalliimpia jo yksinkertaisesti siksi, koska akut integroituvat ajoneuvoon. Myös polttomoottoriautot voivat saada kalliin korjauslaskun elektronisten komponenttien, kuten LED-valojen, tutka-anturien ja muiden herkkien elektroniikkaosien vuoksi. Onneksi myös autovakuutukset tulevat tällaisissa tapauksissa hätiin, ja sekin on muistettava, että ne kalliit komponentit ovat autossa juurikin siitä syystä, että onnettomuuksia ei tapahtuisi, tai ne suojaisivat auton kuljettajaa ja matkustajia törmäyshetkellä.

LähdeCarscoops

Lue lisää