Pikku-G on tulossa muutaman vuoden päästä – Mersun ikonin kutistettua versiota saa sekä sähkö- että polttomoottorilla

Ulkoisilta pääpiirteiltään lähes muuttumattomana yli 40 vuoden ajan säilynyt G-luokan Mersu on Stuttgartin merkin ehdottomia ikoneita, joka on etääntynyt kauas työkalumaisista juuristaan. Seuraavaksi Mercedes haluaa hyödyntää G:n sädekehää pykälää pienemmässä mallissa.

Saksalaiset esittelivät jo 11 vuotta sitten Ener-G-Force-nimisen futuristisen konseptin, jonka oli tarkoitus toimia eräänlaisena ajatusleikkinä vuoden 2025 G-luokasta. Nyt tuohon ajankohtaan ei ole enää kuin kaksi vuotta aikaa, ja G-luokka on säilynyt melko pitkälti ennallaan lähiaikoina tulossa olevaa sähköversiota lukuun ottamatta. Mercedes-Benz ei ole kuitenkaan hylännyt ajatusta täysin uudenlaisesta G:stä, jollainen saattaa olla tulossa jo vuonna 2026 saksalaisen Handelsblattin tietojen mukaan.

Kuva: Mercedes-Benz

Tulokas ei ole korvaamassa perinteistä G-luokkaa, vaan se täydentää valikoimaa edullisempana aloitusmallina. Strategia olisi siis pitkälti sama, jota Ford hyödyntää USA:n markkinoilla kulttimainetta nauttivan Broncon ja pykälää tai paria tavanomaisemman Bronco Sportin kanssa. Handelsblattin mukaan pikku-G:n innokkain puolestapuhuja on Mercedeksen toimitusjohtaja Ola Källenius, joten auton toteutuminen vaikuttaa hyvin todennäköiseltä.

Uutuus ei kuulemma saa nimekseen GLG:tä eikä ole teknisesti sukua pesunkestävien maasturien kastiin kuuluvalle isoveljelleen. Erillisrungon sijasta pikku-G:ssä hyödynnetään itsekantavaa koria, joka tehdään ensi vuonna debytoivan uuden MMA-perusrakenteen varaan. Samaa pohjaa hyödynnetään myös CLA:n, GLA:n ja GLB:n seuraavan sukupolven malleissa.

Kuva: Mercedes-Benz

Tämän myötä uutuus ei olisi mikään aito maastoauto, mutta aika harva ”aidon” G:n omistajakaan taitaa viedä luksusmaasturiaan asfalttiviidakon ulkopuolelle. Pikku-G:stä ei kuulemma tule paljon isoveljeään lyhyempää, mutta maavara pienenee tuntuvasti ja maastoajon kannalta tärkeät lähestymis- sekä jättökulmat muuttuvat heikompaan suuntaan. Mercedes-Benziltä on jo aiemmin kerrottu, että MMA-perusrakenne on suunniteltu ennen kaikkea sähkökäyttöön, mutta muutkin voimanlähteet ovat mahdollisia.

Niinpä pikku-G:hen saa edelleen myös polttomoottoreita, mutta niiden suhteen joudutaan kuulemma tekemään kompromisseja. Sähköpuolella MMA tarjoaa 800 voltin arkkitehtuurin mukanaan tuoman nopean latauksen, entistä paremmat akut sekä kaikkia versioita hyödyttävän uuden MB.OS-ohjelmistosoftan. MMA:n varaan tehtävissä uusissa malleissa hyödynnetään myös Vision EQXX -konseptin liukkaasta aerodynamiikasta saatuja oppeja, mutta pikku-G:stä tulee varmasti varsin kulmikas ilmestys isoveljensä malliin.

Kuva: Mercedes-Benz

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat