Pikku-Fiatin sähköversio ei ole mitään halpaa hupia – uuden 500:n lanseerausmalli maksaa Italiassakin lähes 35 000 euroa

Alkuperäinen Fiat 500 tuli markkinoille vuonna 1957, ja modernin retroversion vuoro koitti 50 vuotta myöhemmin. Nyt 500 sähköistyy, mutta kansanautomaiset hinnat kuuluvat historian lehdille.

Fiatin piti esitellä uudelle täyssähköiselle perusrakenteelle tehty 500 maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä, mutta koko show jäi tunnetusti koronavirusepidemian jalkoihin. Niinpä uuden Viisisatasen avomalli tuotiin hieman myöhemmin julkisuuteen netin välityksellä, mutta Italia oli juuri silloin pahimman epidemian kynsissä. Auton lanseeraus meni siis ainakin kotimaassa täysin ohi potentiaalisten asiakkaiden huomiosta, ja uutuuden umpiversio jäi vielä odottamaan vuoroaan.


Tilanteen hellitettyä hieman umpikattoinen uutuus tuotiin nyt julkisuuteen. Muodot eivät sisällä suuria yllätyksiä, koska pikkuauto on kattoa lukuun ottamatta identtinen avomallin kanssa. Silmiinpistävää on myös auton katto- ja ikkunalinjojen yhdennäköisyys edeltäjän kanssa, mutta auto on Fiatin mukaan täysin uusi. Sähköistä Viisisatasta saa aluksi vain La Prima -nimisenä erikoismallina, jossa on luksushenkinen varustelu. Siihen kuuluu mm. lasinen panoraamakatto ja värikartan kolme spesiaalisävyä, eli Ocean Green, Mineral Grey ja kolmikerroksinen Celestial Blue.

Lisäksi vakiovarustelistalta löytyvät täysledivalot, osittain kiillotetut 17-tuumaiset aluvanteet, korin kromikoristeet sekä keinoeläimen nahasta tehty ekohenkinen verhoilu penkeissä ja kojelaudassa. Voimalinja koostuu puolestaan 42 kWh:n akkupaketista sekä 116-heppaisesta sähkömoottorista, jonka voimavarat ohjataan etupyörille. WLTP-standardin mukaiseksi toimintasäteeksi kerrotaan 320 kilometriä, ja satasen nopeus saavutetaan yhdeksässä sekunnissa. 50 km/h on puolestaan taulussa 3,1 sekunnin jälkeen, kun taas huippunopeus on rajoitettu 149 km/h:n lukemaan.





Akkujen pikalataus 80 prosenttiin kapasiteetista vie vain 35 minuuttia 85 kilowatin pikalatausjärjestelmän ansiosta. Autoa voi myös ladata kotona wallboxista korkeintaan kolmen kilowatin teholla, ja tarjolla on myös 7,4 kW:n systeemi. Tällöin akut saa kotona täyteen hieman yli kuudessa tunnissa. Uusi 500 on kuulemma luokkansa ensimmäinen auto, joka kykenee kakkostason autonomiseen ajamiseen. Lisäksi Fiatissa on FCA-konsernin ensimmäisenä mallina uusi UConnect5-tietoviihdejärjestelmä, jota käytetään 10,25-tuumaisen kosketusnäytön kautta. Systeemi on myös langattomasti yhteensopiva sekä Applen CarPlayn että Android Auton kanssa.

Ja sitten ne huonot uutiset. Uuden sähkö-500:n La Prima -versio maksaa Italian kotimarkkinoillakin easyWallboxin kera peräti 34 900 euroa. Myöhemmin tarjolle pitäisi kuitenkin tulla hieman edullisempiakin malleja, ja myös polttomoottorilla varustetun 500:n tuotanto jatkuu koko kansan pikku-Fiatina.

>
LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Ferrari Testarossa oli 80-luvun väärinymmärretty autoikoni

Moni 80-luvulla elänyt muistaa Ferrari Testarossan lukuisista julisteista, pienoisautoista ja tietenkin myöhäisillan tv-viihteenä Miami Vicesta. Miksi jotkut ovat kuitenkin...

Ainutlaatuinen Mustangin vuoden 2003 konseptiauto on tulossa myyntiin

Jos Mustang-kokoelmastasi puuttuu uniikki erikoisuus, on mahdollista ostaa Barrett-Jacksonin kuuluisasta huutokaupasta Ford Mustang GT Covertible, joka nähtiin ensi kertaa...

VW esitteli faceliftatun Tiguanin – suosikki-SUV saa nyt pistokehybridin ja 320-heppaisen R:n

Golf ei ole enää Volkswagenin myydyin malli, vaan nykyään tätä viittaa saa kunnian kantaa Tiguan-katumaasturi. Nyt Wolfsburgin suosikki-SUV saa...

Yli 60 vuoden taru päättyi – viimeiset 6,75-litraisella V8:lla varustetut Bentley Mulsannet valmistettiin Crewen tehtaalla

Autojen malli-iät ovat nykyään yhä lyhyempiä, mutta aivan kaikkia merkkejä tämä ei koske. Bentleyn lippulaiva Mulsanne poistui nyt tuotannosta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...