Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Tällä kertaa näyttely oli muuttanut nimensä yleispätevämmäksi Auto Show’ksi, koska tarjontaan kuului myös muutamia tuning-autoja tutulla X-treme Car Show -teemalla. Sijainti Järvenpäässä toimii ilmeisen hyvin ainakin pääkaupunkiseudun kävijöille, ja niinpä lauantaina iltapäivällä paikalle saavuttaessa parkkipaikat alkoivat olla lähistön peltoja myöten jo täynnä.

Ennen näyttelyhalleihin sisään astumista pystyi tutustumaan jo harrasteparkkipaikan sekä hallien asfalttipihan jenkkiautovoittoiseen kalustoon ja kuuntelemaan samalla veekasien ilmoille tuottamia sulosäveliä. Itse sisänäyttely koostui kahdesta hallista, joiden koko ei vedä esimerkiksi Lahdelle vertoja. Jo pienempään halliin oli kuitenkin koottu mm. komea kattaus leffa- ja julkkisteemaisia autoja. Ensin mainittuja edustivat todella tasokas replika vuoden 1989 massiivisesta Batmobilesta sekä suomalaisomistuksessa olevat Herbie ja Christine, eli Riemukupla ja tappaja-autona tunnettu vuoden 1958 Plymouth. Niiden rinnalla komeilivat vielä Elvistä ja Hurriganesia kunnioittanut Cadillac sekä ihka-auto julkkisauto, eli Irwin Goodmanin entinen Ford Thunderbird joka oli muuten myynnissä.

Isommassa hallissa oli puolestaan todella tasokasta kalustoa Atlantin molemmilta puolin, mutta toki jenkit olivat täälläkin pääosassa. Ruotsalaisvieraiden autojen työn jälkeä sai jälleen kerran hämmästellä, mutta eivät suomalaiset enää jää paljon jälkeen tässäkään suhteessa. Lukuisten jenkkiautojen, rekan nuppien ja muutaman aivan tappiinsa rakennellun tuning-luomuksen joukossa erottuvin auto taisi kuitenkin olla harvemmin nähty custom-aihio, eli tšekkoslovakialainen Tatra kaksioviseksi coupéksi muutettuna.

Suosittelemme

Kausi 2023 on siis hyvä paketoida Järvenpään pienen mutta pippurisen näyttelyn tunnelmiin. Tässä toimituksen oman näkemyksen mukaan valitut parhaat palat Aino Areenan tarjonnasta:

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat