Peugeotilta tulee lisää sähköautoja – seuraavan sukupolven E-3008 ja E-5008 voivat tarjota jopa 700 kilometrin toimintasäteen

Stellantis-konsernin ranskalaismerkki Peugeot järjesti äskettäin E-Lion Day -nimisen tilaisuuden, jossa keskityttiin päivän nimen mukaisesti merkin tuleviin sähköuutuuksiin. Niitä on tulossa useaan eri autoluokkaan.

Peugeotin väki kertoi, että E-3008-nimen saava sähkö-SUV on ensimmäinen malli koko Stellantis-konsernissa, jossa käytetään uutta STLA Medium -pohjalevyä. Auto lanseerataan kuluvan vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana, ja tarjolle tulee kuulemma kolme eri voimanlähdevaihtoehtoa. Toimintasäteeksi luvataan parhaimmillaan jopa 700 kilometriä.

Kuva: Peugeot

3008:n isoveljenä on toiminut polttomoottorien aikakaudella samalta pohjalta tehty 5008, ja tämä sukulaisuussuhde saa jatkoa myös tulevien sähköautojen osalta. Uusi E-5008 esitellään Peugeotin mukaan hyvin pian E-3008:n jälkeen, ja molemmat mallit on suunniteltu ensisijaisesti sähköautoiksi. Ranskalaiset tarjoavat kuitenkin vielä muitakin käyttövoimavaihtoehtoja niille markkinoille, joilla esimerkiksi latausinfrastruktuuri ei ole vielä tarpeeksi hyvällä tasolla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että STLA Medium on suunniteltu myös hybridivoimalinjoja varten. Peugeotin toimitusjohtaja Linda Jackson vahvisti lisäksi, että vuoteen 2025 mennessä tulossa olevien viiden uuden sähkö-Pösön joukkoon kuuluu myös E-308 SW. Se toimii ranskalaisvastineena jo aiemmin esitellylle täyssähköiselle Opel Astra -farmarille, joka jakaa saman tekniikan E-308:n kanssa.

Kuva: Peugeot

Peugeot kertoi myös, että hatchback-korinen E-308 ja tuleva farkkumalli saavat uuden sähkömoottorin, joka tuottaa 156 hevosvoiman huipputehon. Toimintasäteeksi luvataan noin 400 kilometriä, ja taloudellisuuden mainostetaan olevan luokkansa parasta tasoa. E-3008:n, E-5008:n sekä E-308:n kahden sähköversion lisäksi tulossa on vielä viidentenä uutuutena tuoreen 408-crossoverin sähkömalli, joka saa luonnollisesti E-408-nimen.

Peugeotin tavoitteena on tarjota sähköversio jokaisesta mallistaan vuoteen 2025 mennessä, ja vuoteen 2030 mennessä kaikkien Euroopassa myytävien Pösöjen pitäisi olla täyssähköisiä. Siirtymävaiheessa tarvitaan kuitenkin vielä muitakin voimanlähteitä, joita edustaa uusien mietojen hybridien valikoima. 208, 2008, 308, 3008, 5008 ja 408 saavat tämän myötä voimalinjan, jonka polttomoottorina toimii joko 100- tai 136-heppainen 1,2-litrainen PureTech-bensaturbo. Sen voimavarat välitetään etupyörille kuusipykäläisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta, joka kätkee sisäänsä myös 29 hevosvoimaa tuottavan sähkömoottorin.

Suosittelemme

Kuva: Peugeot

Peugeotin mukaan uudet moottorit parantavat taloudellisuutta 15 prosentilla, vaikka pelkän sähkön voimin vain pieniä matkoja. 3008:n kaltaisen auton pitäisi kuitenkin pystyä toimimaan sähkövoimalla noin 50 prosenttia ajoajasta kaupunkiolosuhteissa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat