Peugeot esitteli uuden coupé-crossoverin – 408 toimii Citroën C5 X:n sisarmallina

Keskiluokan perinteiset automallit ovat katoamassa kovaa vauhtia erilaisten crossoverien tieltä. Nyt tähän joukkoon liittyy uusi Peugeot 408, joka ei kuitenkaan korvaa mitään olemassa olevaa autoa.

Citroën C5 X:n sisarmallina toimiva uutuus sijoittuu sen sijaan leijonamerkin valikoimassa edelleen tarjolla olevan sedan-korisen 508:n alapuolelle. Lähimpiin kilpailijoihin kuuluu edellä mainitun Sitikan ohella myös esimerkiksi Renault Arkana, joka on kuitenkin pykälää pienempi. Euroopan ja Kiinan markkinoilla alkuvuodesta 2023 myyntiin tuleva 408 on tehty monen muunkin nyky-Pösön alta löytyvän EMP-perusrakenteen varaan. Auton pituus on karvan verran alle 4,7 metriä. ja vajaan 2,8 metrin akseliväli on samaa tasoa C5 X:n kanssa. Näiden lukemien myötä 408:n pitäisi olla Peugeotin nykymalliston tilavin vaihtoehto.

Korkeutta autolle on siunaantunut alle 1,5 metriä, eli se on selvästi varsinaisia katumaastureita matalampi. 408:n ja C5 X:n sukulaisuus näkyy ainoastaan etusivulasien muodoissa, mutta muuten koripaneelit ovat omansa. Peugeotin design on paljon Citroënia terävämpää, ja takalasi on coupé-hengen mukaisesti viistommassa kulmassa. Muotoilun erikoisuuksiin kuuluvat Peugeotin kissankorviksi kutsumat kohoumat katon takaosassa, joiden pitäisi optimoida peräpään aerodynamiikkaa.

C5 X:n tavoin perusvoimanlähteenä toimii kolmipyttyinen 1,2-litrainen PureTech-bensaturbo, jonka tuottamat 130 hevosvoimaa välitetään etupyörille kahdeksanvaihteisen automaatin kautta. Enemmän suorituskykyä etsiville tarjotaan kahta pistokehybridiä, jotka ovat myöskin etuvetoisia. Polttomoottorina palvelee 1,6-litrainen turbonelonen, ja kokonaisteho on joko 180 tai 225 heppaa. Sähköisiä toimintamatkoja ei ole vielä kerrottu, mutta 12,4 kWh:n akku latautuu parhaimmillaan täyteen hieman alle kahdessa tunnissa. Myöhemmin valikoimaa täydentää myös täyssähköinen versio.

Suosittelemme

408:n sisusta noudattaa Peugeotin nykytyyliä, eli i-Cockpit-järjestelyn mukaisesti digitaalimittaristoa katsellaan pienikehäisen ratin ylitse. Keksikonsolin 10-tuumainen näyttö on puolestaan kallistettu hitusen kuljettajaa kohti. Herkut riippuvat luonnollisesti varustetasosta, mutta 408:aan saa esimerkiksi hierovat penkit, nappanahkaisen verhoilun, panoraamakaton ja Focalin 690-wattisen äänentoistojärjestelmän. Tarjolla on myös monenlaisia ajoavustimia neljällä kameralla varustetusta 360 asteen pysäköintiavustimesta pimeänäköjärjestelmään, ja Drive Assist 2.0 -niminen paketti on tulossa muutama kuukausi auton lanseerauksen jälkeen.

Ensimmäisten autojen pitäisi tulla myös Suomeen ensi vuoden alussa, ja ennakkomyynti starttaa jo tulevan syksyn aikana.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat