Opel Manta tekee paluun sähköautona – 1970-luvun klassikon pohjalta tehty restomod jäänee kuitenkin yksittäiskappaleeksi

Vuonna 1970 esitelty ensimmäisen sukupolven Manta on saanut kunnian toimia inspiraation lähteenä Opelin uudelle Vizor-naamailmeelle, joka koristaa mm. uuden Mokkan keulaa. Nyt Opel on päättänyt sovittaa modernin maskin ja sähkötekniikan 1970-luvun Mantaan.

GSe:ksi nimetystä luomuksesta julkaistiin jo ensimmäinen tiiserikuva lintuperspektiivistä, ja lisää tietoja sekä kuvia annetaan kuulemma pikkuhiljaa. GSe-nimi viittaa sähkötekniikan lisäksi Opelin sporttisiin GS/E-malleihin takavuosilta, mutta ulkonäön osalta esikuvana on toiminut A-korisen Mantan vuonna 1974 esitelty GT/E-versio mustine konepelteineen. Coupén urheilulliselle ulkonäölle löytyi katetta myös pellin alta, koska GT/E:tä vauhditti 105-heppainen ruiskukone.



Modernissa tulkinnassa potkua lienee enemmän, ja polttomoottori saa tehdä tilaa täyssähkötekniikalle. Teholukemasta tai suoritusarvoista ei ole annettu vielä mitään tietoja, ja sama koskee myös auton vetotapaa. Koska GSe on tehty suoraan A-korisen Mantan kuoriin, sähkö-coupé lienee kuitenkin takavetoinen klassiseen tyyliin.





Tekniikan lisäksi myös restomod-tyylisen Mantan ulkonäköä viilataan Opelin modernin tyylin ehdoilla. Niinpä auton nokalle sovitetaan mustasta paneelista sekä sakaranmuotoisista päiväajovaloista koostuva Vizor-maski, ja puskurit poistetaan pelkistetymmän ulkoasun nimissä. Vanteiden tuumakokokin vaikuttaisi olevan jotakin ihan muuta kuin 50 vuotta sitten, ja mittaristosta tulee nykytyyliin täysin digitaalinen.

Kaiken pitäisi myös toimia, koska auton luvataan olevan täysin ajokelpoinen. Tehtaan toteuttamaa restomodia kutsutaan ElektroMOD:iksi, millä on taustansa Opelin pitkässä historiassa. Merkin perustajan lapsenlapsi Georg von Opel tehtaili nimittäin tasan 50 vuotta sitten kuusi sähköautojen maailmanennätystä Elektro GT -nimisellä tutkielmalla, joka oli tehty GT-urheiluauton pohjalta. Tuolloin ennätysten rikkomiseen riittivät 188 km/h:n huippunopeus, 120 hevosvoiman huipputeho ja 590 kilon painoisten nikkelikadmiumakkujen tarjoama 44 kilometrin toimintasäde tasaisella satasen nopeudella.

Manta GSe:n arvot lienevät vähän toista luokkaa, mutta valitettavasti tämäkin auto on jäämässä yksittäiskappaleeksi 50 vuoden takaisen sähkösportin tavoin. Jäämme odottelemaan seuraavia kuvia ja tietoja Opelin restomodista, jonka tarkoituksena lienee lähinnä merkin imagon kiillottaminen sähköistymisen kynnyksellä.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.