Opel Corsan nykysukupolvi esiteltiin vajaat neljä vuotta sitten Opelin ensimmäisenä Stellantis-pohjaisena mallina. Nyt pikkuautoluokan kestosuosikki sai faceliftin, jossa on viilattu naamailmeen lisäksi myös tekniikkaa.
Ulkoisesti uudistuneen Corsan tunnistaa mustasta ja pääosin umpinaisesta Vizor-maskista, jollainen löytyy jo suurimmasta osasta Opelin muuta nykymallistoa. Valotkin on laitettu uusiksi, ja lisävarusteisissa matriisiledeissä on nyt 14 elementtiä kahdeksan sijasta. Opelin salamalogon saa joko mustana tai satiininhopeana, ja etupuskurin kulmien feikki-ilmanottoaukkojen on tarkoitus terävöittää keulailmettä uuden maskin ohella. Muuten ulkonäkö on pääosin ennallaan, mutta Corsaan saa uuden Grafik Grey -nimisen värin mustan katon ja eri yksityiskohtien kaverina.

Sisustaa koristavat puolestaan uusi ratti ja vaihteenvalitsin sekä tuoreet verhoilukankaat. Tärkein uudistus on kuitenkin lisävarusteena tarjottava digimittaristo, jonka saa 10-tuumaisen keskinäytön pariksi. Tietoviihdejärjestelmässä on lisäksi uusia grafiikoita sekä tekoälyä, ja Apple CarPlay sekä Android Auto yhdistyvät autoon langattomasti. Navigaattori on puolestaan etäpäivitettävä, ja puheohjauksen kerrotaan toimivan entistä luonnollisemmalla tavalla. Lisäksi Corsa on saanut uuden korkearesoluutioisen peruutuskameran panoraamanäkymällä sekä erilaisia ajoavustimia adaptiivinen vakionopeudensäädin mukaan lukien.

Voimanlähdepuolta on päivitetty uusilla vaihtoehdoilla, jotka ovat kuitenkin jo tuttuja samaa perusrakennetta hyödyntävistä Stellantiksen muista tuotteista. Täyssähköistä Corsaa saa nyt kahtena eri versiona. Perusmallissa on samat 136 hevosvoimaa kuin aiemminkin, mutta WLTP-standardin mukainen toimintamatka on kasvanut 357 kilometriin. Lisäksi saatavilla on nyt myös 156-heppainen sähkövaihtoehto, jonka isompi 54 kWh:n akku mahdollistaa parhaimmillaan 406 kilometrin toimintasäteen. Pikalaturilla akut täyttyvät nopeimmillaan puolessa tunnissa 20 prosentista 80 prosenttiin kapasiteetista.

Lisäksi Corsasta tulee Opelin ensimmäinen malli, jonka pellin alle saa mietoja hybrideitä. 48 voltin sähköjärjestelmään yhdistetty uusi 1,2-litrainen turbokone tuottaa joko 100 tai 136 hevosvoimaa. Molempien versioiden ainoana vaihteistona palvelee uusi kuusipykäläinen kaksoiskytkinautomaatti. Lisäksi Corsaa saa hieman myöhemmin pelkillä polttomoottoreilla, joista yksi lienee samalta pohjalta tehdystä Mokkasta tuttu 136-heppainen turboahdettu 1,2-litrainen kolmipytty kuusivaihteisen manuaalin kaverina.
Suosittelemme
Opel aikoo tarjota Euroopassa pelkkiä sähköautoja vuodesta 2028 alkaen, joten faceliftattu Corsa jää lajinsa viimeiseksi. Pikkuautoluokassa on muutenkin käynyt viime aikoina kato esimerkiksi Ford Fiestan ja Kia Rion valmistuksen lopettamisen myötä, mutta esimerkiksi saman Stellantis-konsernin Peugeot 208 saa pikapuoliin faceliftin Renault Clion tavoin. Lisäksi Citroënilta on pikapuoliin tulossa uusi C3, ja mm. VW Polo, Toyota Yaris sekä Skoda Fabia jatkavat ainakin lähivuodet pikkuautoluokassa entiseen malliin.

