Onko McLarenin seuraava hyperauto sähköauto?

1990-luvulla valmistettu McLaren F1 on yksi kaikkien aikojen legendaarisimpia urheiluautoja. BMW-pohjaisella V12:lla varustettu superauto rikkoi aikansa nopeusennätyksiä, ja F1:n kisaversiot saavuttivat mainetta ja kunniaa mm. tarunhohtoisessa Le Mansin 24 tunnin kilpailussa. Auto joutui olemaan pitkään ilman seuraajaa, mutta lopulta brittimerkki kehitti uuden hyperauton, jolle annettiin nimeksi P1 F1:n perintöä kunnioittaen. Myös P1 on noussut maailman ehdottomaan urheiluautoeliittiin, ja se kuuluukin hyperautojen ns. ”pyhään kolminaisuuteen” Ferrari LaFerrarin ja Porsche 918 Spyderin kanssa.

P1:tä valmistettiin vain rajoitettu 375 auton erä reilun kahden vuoden aikana, ja auton tuotanto päättyi jo vuoden 2015 joulukuussa. McLaren on viime aikoina laajentanut tuotevalikoimaansa alaspäin ja esitellyt paremmin arkikäyttöön sopivia sportteja, mutta hyperautojakaan ei ole unohdettu. Merkki julkaisi äskettäin Track22-nimellä tunnetun liiketoimintasuunnitelman, jossa se kertoo aikeistaan seuraavien kuuden vuoden ajalle. Tässä suunnitelmassa vihjataan myös McLarenin seuraavasta hypersportista.

Brittimerkki kertoo, että se aikoo jatkossakin keskittyä kaksipaikkaisten urheiluautojen ja superautojen kehittämiseen. Niiden tuotekehitykseen investoidaan peräti 1,4 miljardia dollaria, ja tällä summalla McLaren aikoo luoda 15 uutta mallia tai malliversiota. Britit vahvistivat samalla, että ensi vuonna esittelyvuorossa on 570 Spider, ja lisäksi kehitteillä on LT-kirjainsarjalla tunnettu alabrändi erityisen hyvin ratakäyttöön soveltuville malleille. Hiljattain myyntiin tulleiden 675LT Coupen ja 675LT Spiderin hyvä menestys markkinoilla on saanut brittimerkin suunnittelemaan LT-mallien tarjonnan laajentamista.

McLaren kertoi myös suunnittelevansa täysin uutta moottorikonstruktiota, joka tuodaan autoihin liiketoimintasuunnitelman viimeisten vuosien aikana. Uusista moottoreista ei ole vielä tarkempia tietoja, mutta britit kertoivat, että vähintään puolet heidän valmistamistaan autoista tulee olemaan hybridejä vuoteen 2022 mennessä.

McLarenin uuden liiketoimintasuunnitelman hätkähdyttävin tieto on kuitenkin se, että brittimerkki harkitsee täysin sähköistä voimanlähdettä Ultimate Series -tuotesarjan seuraavaan huippumalliin. Tämä tarkoittaa siis käytännössä P1:n manttelinperijää McLarenin mallistossa. Täyssähköinen hyperauto kuulostaa varsin radikaalilta ratkaisulta, mutta toisaalta suorituskyky voidaan saada sähköteknologian myötä aivan uudelle tasolle. Valitettavasti samaa ei voida sanoa äänistä, ja niinpä fanien kannattaakin nauttia nykyisten hyperautojen murinasta ja ujelluksesta niin kauan kuin tätä herkkua riittää.

Lue lisää