Oho – Corvettesta tulee keskimoottorinen!

Chevrolet Corvette on jenkkien harvoja aitoja urheiluautoja, ja sillä on peräti 63 vuoden ura takanaan. Vette on ehtinyt jo seitsemänteen sukupolveensa, ja ne kaikki on tehty perinteisellä etumoottorin ja takavedon reseptillä. Tietoja keskimoottoriin siirtymisestä on liikkunut julkisuudessa jo vuosikymmenien ajan aina, kun uusi Corvette on ollut tuloillaan. Nyt nuo huhut ovat kuitenkin voimakkaampia kuin koskaan aiemmin.

Amerikkalainen Car & Driver kertoi nimittäin, että mallivuoden 2019 Vette tulee olemaan keskimoottorinen, ja auto esitellään ilmeisesti jo vuoden 2018 Detroitin autonäyttelyssä. Vaikka moottorin paikka vaihtuukin painonjakauman kannalta optimaalisemmaksi, uudessakin Corvettessa luotetaan edelleen perinteiseen työntötankoveekasiin. Seuraava Vette maksaa lehden tietojen mukaan Jenkeissä noin 80 000 dollaria, ja teholukema lienee 450:n ja 500 hevosvoiman välillä.

Corvetten mallisto ei jää tähän, koska suunnitteilla on myös tehokkaammalla pannulla ryyditetty versio. Siinä käytetään 32-venttiilistä ja neljällä nokka-akselilla varustettua kasia, ja kehittyneemmällä tekniikalla on myös hintansa. Tämän mallin uumoillaan nimittäin maksavan USA:ssakin vähintään 100 000 taalaa. Eurooppalaisiin hybridisportteihin verrattuna tehoversionkaan tekniikka ei kuulosta mitenkään huippumodernilta, mutta jenkit iskevät takaisin vanhan mantereen omilla aseilla.

Uudesta Vettestäkin on nimittäin tulossa E-Ray-niminen hybridimalli, jossa sähkömoottori tuottaa lisävoimaa etupyörille. Hybridi-Corvettea saadaan kuitenkin odotella vuoden 2020 tienoille. Vaikka uusi keskimoottori-Corvette paljastetaan näillä näkymin jo parin vuoden päästä, nykyisen Vetten tuotanto jatkuu loppuvuoteen 2018 asti. Etumoottorista Corvettea halutaan juhlistaa vielä oikein kunnolla ennen seuraajan saapumista, ja niinpä ensi vuoden Detroitin autonäyttelyssä saatetaan nähdä todellinen super-Vette.

Sen tehot ovat huhujen mukaan megaluokkaa, ja mallin tunnukseksi saattaa tulla legendaarinen ZR-1. Corvetten tämänhetkisessä Z06-huippuversiossa on 650-heppainen mekaanisesti ahdettu veekasi, joten ZR-1:n teholukema alkaa todennäköisesti jo seiskalla. Corvetten ystävillä on siis hienot ajat edessä, vaikka seuraavan sukupolven keskimoottori saattaakin järisyttää kaikkein perinnetietoisimpien fanien mielenrauhaa.

Lue lisää