Nyt sitä taas saa – Hot Rod & Rock Show avasi kevään näyttelykauden

Monen autoharrastajan mielestä viimeiset kaksi vuotta ovat tuntuneet varmasti ikuisuudelta, kun isoja näyttelyitä ei ole voitu koronarajoitusten vuoksi juuri järjestää. Tänä keväänä kaikki on kuitenkin vihdonkin toisin. Näyttelykausi päästiin aloittamaan Tampereen Hot Rod Rock Show’lla, joka on kalenterissa muutamaa viikkoa totuttua keväisempää ajankohtaa aikaisemmin.

Niinpä parkkipaikalla tai näyttelypaikkana toimivan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen edustalla ei nähty sellaista määrää harrasteautoja kuin yleensä, mutta päähallissa meno oli kaluston puolesta entisellään. Bändeistä tämänvuotisessa Hot Rod & Rock Show’ssa ei sen sijaan koronan mukanaan tuomien epävarmuustekijöiden vuoksi päästy nauttimaan, eikä käytössä myöskään ollut aiemmin tuning-autoihin keskittynyttä toista hallia.

Jenkkiautojen ystävät saivat kuitenkin jälleen makeaa mahan täydeltä, ja oli joukkoon eksynyt muutama rakenneltu tai entisöity euroautokin. Takavuosilta tuttuun tapaan mukana oli myös todella kovatasoisia laitteita Ruotsista, mutta eipä monen suomalaisautonkaan tarvinnut hävetä työn laatunsa tai rakenteluideoidensa puolesta niiden rinnalla. Ja kun kyse on Hot Rod & Rock Show’sta, esillä oli myös kunnon kattaus eri tyylisuuntien rodeja. Kaksipyöräisten harrastajillekin oli tarjolla silmäkarkkia, joten tästä on hyvä jatkaa kohti kevään seuraavia näyttelyitä.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat