Nyt on vähintään riittävän kokoiset munuaiset – BMW 7-sarja saa hurjan näköisen naamailmeen faceliftissä

BMW:n 7-sarja on vastannut baijerilaisten luksussedanien tarjonnasta jo yli 40 vuoden ajan. Seiska toimi pitkään sporttisen linjakkaana vaihtoehtona S-luokan Mersulle, mutta 2000-luvun alussa lanseeratun möhkälemäisen E65:n myötä asetelma alkoi kääntyä päälaelleen. 7-sarjan linjat ovat sittemmin muuttuneet jälleen helpommin hyväksyttäviksi, mutta menneiden vuosikymmenten sporttityyliin ei ole enää ollut paluuta.

Tämä johtuu siitä, että luksusluokan ostajat erityisesti USA:ssa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Venäjällä odottavat autoltaan ennen kaikkea näyttävyyttä ja sen mukanaan tuomaa statusta. Nykyisen G11-korisen Seiskan munuaismaskia pidettiin mahtipontisen isona vielä muutama vuosi sitten, mutta vuonna 2015 lanseerattu malli on alkanut näyttää jo liian vaatimattomalta baijerilaisten viimeisimpien uutuuksien rinnalla. Tämä koskee erityisesti massiivista X7-katumaasturia, jonka keulaa dominoivat suorastaan jättimäiset munuaiset.

Niinpä ne tuodaan myös 7-sarjaan auton faceliftin yhteydessä. Kasvojenkohotuksessa käyneen luksussedanin naamioituja prototyyppejä on bongattu jo moneen kertaan, ja nyt nettiin vuosi ensimmäinen kuva uuden Seiskan nokasta ilman minkäänlaista naamiointia. Tyyli on tuttua X7:stä, eli munuaismaski on kasvanut XL-koosta vähintään XXXL:ään. Massiivista vaikutelmaa tehostetaan vielä entistä litteämmillä ja kulmikkaammilla etuvaloilla, jotka saavat maskin näyttämään vielä todellista kokoaan suuremmalta.


Valoihin tulee laserteknologiaa, ja myös etupuskuri laitetaan uusiksi. Sitä koristavat monenlaiset kromilistat X7:n tavoin, mutta tarjolle tulee myös M Sport -paketin isommilla ilmanottoaukoilla varustettu vaihtoehto. Korin muut muutokset jäänevät melko pieniksi, mutta takavalotkin saavat todennäköisesti uutta grafiikkaa ja takapuskuriin tulee hieman uusia muotoja.

Myös moottorivalikoimaa päivitetään. Tärkein uudistus on uusi 745e-pistokehybridi, joka tarjoaa nykyistä 740e:tä pidemmän sähköisen toimintasäteen. M760Li-huippuversion jatko jää sen sijaan nähtäväksi, koska bensa-V12:t alkavat olla kovin uhanalaisia otuksia tämän hetken asenneilmapiirissä. Uusitun Seiskan tuotannon pitäisi alkaa maaliskuussa, joten auton viralliset kuvat julkaistaneen pian. Varsinainen esittely tapahtuu todennäköisesti maaliskuussa ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Automaailman ikonin ensimmäinen EV malli markkinoille aikaisintaan 2025

Ferrarin tehdessä julkistuksia automaailmassa katseet ovat siirtyneet melko nopeasti merkin edesottamusten suuntaan. Nyt Ferrari, tuo automaailman yksi ikonisimmista merkeistä...

Yllytyshullut sähköautoilijat Lapissa

”Sähköautolla ei pääse Lappiin” on lause, joka saa sähköautoilijan miettimään että joko taas. Todellisuudessa harva ajaa Lappiin edes joka...

Tässä naamassa riittää sulattelemista – uuden BMW 4-sarjan ensimmäiset kuvat vuosivat julkisuuteen

BMW:n klassinen munuaismaski on muuttunut viime vuosina yhä suuremmaksi erityisesti isojen mallien, kuten 7-sarjan ja X7:n keulalla. Ne eivät...

Citroën aikoo haastaa jälleen Audin ja BMW:n – uusi iso kissa on tulossa ensi vuonna

Citroënilla on upea historia taikamaton lailla leijuvien isojen mallien suhteen. Niiden sarja alkoi vuonna 1955 esitellystä DS:stä ja päättyi...

James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...