Nyt on riittävästi hiilikuitua – BMW M2 Competitioniin on tarjolla huima määrä M Performancen erikoisherkkuja

BMW esitteli äskettäin M2 Competitionin “tavallisen” M2:n seuraajaksi. Edeltäjässä käytetty yhdellä turbolla ryyditetty kolmilitrainen kuutonen on korvattu M4-isoveljestä lainatulla tupla-ahdetulla myllyllä, josta irtoaa 410 heppaa. Ulkonäköäkin on viilattu kevyesti, ja esimerkiksi munuaismaski on nyt entistä leveämpi. Lisäksi mm. etupuskurin ilmanottoaukkojen kokoa on kasvatettu hitusen tehokkaamman jäähdytyksen nimissä.

Baijerilaiset ovat viime vuosina tarjonneet M Performance -erikoisherkkuja jo valmiiksi sporttisten malliensa kuorrutukseksi. Nyt näitä palikoita saa myös upouuteen M2 Competitioniin, josta pystyy niiden avulla tekemään melkoisen hiilikuituhirviön. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi hiilikuituinen katto ja samasta materiaalista tehty konepelti, jonka keskellä on taatusti erottuva pahka. Takaluukun kannenkin pystyy korvaamaan hiilikuituversiolla, ja tarjolla on myös etujarrujen ilmanpoistokanavilla varustetut M Performance -etulokasuojat.

Pienempien hiilikuitupalikoiden lista kattaa puolestaan mm. etusplitterin, sivuhelmat, takapuskurin diffuusorin, takaluukun spoilerilipan ja luukun päälle asennettavan näyttävän siiven. Tässä ei ollut vielä kaikki, koska myös munaisten kehykset, etulokasuojien kidukset, peilinkotelot ja jopa moottorin suojakatteen saa hiilikuituisina. Sisustasta voi puolestaan tehdä vakiota näyttävämmän uudella ratilla, jonka kehälle on integroitu Race Display -näyttö. Lisäksi tarjolla on metalliset poljinpinnat sekä lukuisia alcantara- ja hiilikuituosia mm. kojelaudan koristeeksi.

Suosittelemme

Hiilikuituosat ovat vakiopalikoita kevyempiä, joten ne parantavat suorituskykyä ainakin teoriassa. Suurempi vaikutus saataneen kuitenkin M Performancen kehittämän jousituksen avulla, jossa hyödynnetään coilovereita. Iskunvaimentimet ovat tällöin säädettävää mallia, ja alustan korkeus pienenee samalla 20 millin verran. Alustan mukana päivitetään myös jarrut, joiden punaiseksi maalatut satulat ovat edessä kuusi- ja takana nelimäntäistä mallia. Ne ja tuoreet 19-tuumaiset vanteet pienentävät jousittamatonta massaa 3,2 kilolla.

Vanteille voidaan kietaista katuslicksityyppiset Michelin Pilot Sport Cup 2 -renkaat, jotka ovat parhaimmillaan kuivalla asfaltilla. Kirsikkana kakun päälle M2 Competitioniin tarjotaan vielä uutta telemetriajärjestelmää, joka kommunikoi USB-tikun ja erityisen sovelluksen avulla. Auton ostajilla ei ole siis ainakaan pulaa erikoisherkuista, mutta lompakon rajat voivat tulla jossakin vaiheessa vastaan.

LähdeCarscoops

Lue lisää