Nyt on linjat kohdallaan – onko tässä kaikkien aikojen kaunein BMW

BMW 8-sarja oli iso kaksiovinen coupé, joka esiteltiin aivan 1980-luvun lopulla. Kallis ja täynnä teknologiaa ollut auto tuli markkinoille varsin huonoon aikaan, koska 1990-luvun alun maailmanlaajuinen talouslama verotti rankasti tämän luokan autojen myyntiä. Kasi sinnitteli kuitenkin tuotannossa peräti 10 vuoden ajan, ja se korvattiin muutamaa vuotta myöhemmin pykälää edullisemmalla 6-sarjalla.

Uuden ajan 6-sarjaa on ehditty tehdä jo kahden sukupolven ajan, ja niistä viimeisin poistui juuri tuotannosta. Bemarifanien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, koska seuraaja on aivan nurkan takana. 8-sarjan paluusta on liikkunut jo pitkään huhuja mm. Mersun S-luokan Coupén heittämään haasteeseen vastaamiseksi, ja baijerilaiset julkaisivat itsekin äskettäin virallisen tiiserikuvan uudesta Kasista.


Nyt isosta coupésta julkistettiin loputkin kuvat ja tiedot. Auto on vielä konsepti, joka tuodaan suuren yleisön silmien eteen tänä viikonloppuna Italian Como-järven rannalla järjestettävässä supereksklusiivisessa autotapahtumassa. Concorso d’Eleganza Villa d’Este tarjoaakin sopivan kulissin BMW:n tutkielmalle, koska se on lähes henkeäsalpaavan kaunis. Kasin konseptiversio muistuttaa enemmän brittiläisiä GT-autoja kuin stuttgartilaista kilpakumppaniaan, ja esimerkiksi kattolinja on hyvin Aston Martin -henkinen. Etulokasuojien ilmanpoistoaukot on integroitu hienosti kyljen taitoksiin, ja perästä löytyy hillitty ankanpyrstöspoileri.

 





Takavalot ovat hyvin litteät nykybemareihin verrattuna, mutta niistä löytyy kuitenkin merkille tunnusomainen L-muoto. Takapuskurinkin reunoilla on isot ilma-aukot, ja pakoputkenpäät ovat litteät nelikulmiot. Auto näyttää istuvan tukevasti tiessä 21-tuumaisten pyöriensä varassa, ja nokka kaartuu alas suorastaan petomaisesti. Keulan alaosa on kallistettu eteenpäin vanhojen haikeulabemareiden tyyliin, ja tavallaan ylösalaisin käännetyt munuaiset ovat huomiota herättävän isot. Etuvalot ovat puolestaan litteät takavalojen tyylin.

Sisustan tyyli yhdistelee modernia teknohenkeä sporttisuuteen, mutta luksus on sielläkin läsnä. Hiilikuidusta sekä käsin kiillotetusta alumiinista valmistetut pinnat tuovat konseptiin näyttävyyttä, ja iDriven valintakiekko on jopa tehty Swarovskin kristallista. Kasin tuotantoversio tulee myyntiin jo ensi vuonna, ja se on osa baijerilaisten offensiivia luksusluokassa. Tarkoituksena on nousta ylellisten autojen markkinajohtajaksi, missä tarvitaan kuvankauniin tutkielman kaltaisia katseenvangitsijoita.

Tuotantomalli on salavalokuvien perusteella hyvin lähellä konseptia ainakin kattolinjansa ja peränsä osalta, mutta nokan osalta tulee valitettavasti takapakkia. Tuotantoauton keula on nimittäin paljon tavanomaisemman oloinen, mutta ainakin pellin alla riittää potkua. Siellä nähdään ahdettuja kuutosia ja veekaseja, joiden valikoima huipentuu yli 600-heppaiseen M8:aan. Myös tupla-ahdettu V12 saatetaan tuoda M860i-versioon.

>
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...