Nyt on kunnon projekti – 44 vuotta vanha farmari-Volvo saa nokalleen Lamborghinin V10:n

Volvon 140-sarja esiteltiin 1950-luvulla suunnitellun Amazonin manttelinperijäksi vuonna 1966. Autosta tuli yksi ruotsalaismerkin historian pitkäikäisimpiä, koska sen perusrakenteeseen pohjautuvaa kartanomallia valmistettiin vielä 1990-luvun puolellakin. Tuolloin mallimerkintänä oli 240, joka lanseerattiin 140:n evoluutioversioksi jo vuonna 1974. 240:n tunnuspiirteisiin kuuluivat isot turvapuskurit ja muutenkin edeltäjäänsä massiivisemmat muodot, joten autosta tuli ruotsalaisen turvallisuusajattelun symboli.

Tämän voisi ymmärtää myös tylsyydeksi, ja pellin allakaan ei nähty tehtaan jäljiltä kovin tehokkaita voimanlähteitä. Ajo-ominaisuuksiakin haukuttiin traktorimaisiksi, mutta toisaalta Volvo kesti lähes mitä vain. Auton konservatiivinen habitus ja kestävä perusrakenne ovat viime vuosina vetäneet puoleensa myös virittäjiä, jotka ovat survoneet kenkälaatikko-Volvon pellin alle moninkertaisesti alkuperäistä tehokkaampia voimanlähteitä todellisten sleepereiden luomiseksi. Suurin osa tällaisista luomuksista on ollut turboahdettuja, mutta nyt nettiin putkahti astetta erikoisempi tuning-Volvo Ruotsista.

Se on farmarikorinen 245 vuodelta 1975, joka näyttää ulkoisesti pitkälti alkuperäiskuntoiselta kulahtaneen punaista väriä ja peltivanteita myöten. Tarkemmin katsomalla huomaa kuitenkin, että niiden tuumakoko on paljon alkuperäistä suurempi. Konepellin alle kurkkaamalla eroja löytyy lisää, koska tämän farmarin voimanlähde ei ole Volvoa nähnytkään. Kartanoauton nokalle on nimittäin nostettu Lamborghini Gallardosta peräisin oleva vapari-V10, joka muodostaa täydellisen vastakohdan auton ulkokuorelle.

Moottori on palvellut alun perin GT2-luokan ratakilpurissa, joka tuhoutui kolarissa. Voimanlähde on tuotu Ruotsiin Dubaista, ja koneen lohko on valitettavasti halki. Niinpä tilalle tarvitaan uusi, ja Volvon rakentajan täytyy myös saada vielä mm. ohjauksen komponentit, laturi sekä ilmastoinnin kompressori asennettua. Työlistalla ovat lisäksi räätälintyönä tehtävät pakosarjat, ja vaihdelaatikkokin täytyisi saada sovitettua tai uusi ratkaisu luotua Volvon ahtaaseen keskitunneliin.

Jos projekti onnistuu, auton omistaja saa alleen yli 550-heppaisen sleeperin. Ulkokuoreen ja sisustaan ei ole tarkoitus koskea, eli niiden osalta kartanoauto pidetään alkuperäisasussaan. Ennen Lambon konetta Volvon nokalla murisi Toyota Supran viritetty 2JZ-turbokuutonen, joten farmari on liikkunut varsin ripeästi aiemminkin. Myös auton omistajalla on kokemusta nopeista laitteista, koska hänen kokoelmiinsa kuuluvat mm. klassinen Camaro SS, Supra ja peräti kaksi Lambo Gallardoa. Niistä toinen on Jon Olssonin entinen yksilö, joka on Volvon tavoin projektivaiheessa.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat